Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Selkokielelle on kysyntää: yllättäen myös opiskelijat käyttävät selkokielistä palveluopasta

Selkokielinen palveluopas on kattava tietopaketti kaupungin, yhdistysten ja yksityisten erilaisista palveluista ja toiminnoista.

Selkokielinen kirja
Arkistokuva. Kuva: Kati Rantala / Yle
Elli Tervo
Avaa Yle-sovelluksessa

Alun perin ikäihmisille tarkoitettu selkokielinen opas Jyväskylästä on yllättäen osoittautunut tärkeäksi opiskelijoille.

Opiskelijat käyttävät sitä esimerkiksi harjoittelupaikkojen etsimisessä, koska oppaassa on listattuna kaupungin lisäksi muitakin palveluita.

– Kuka tahansa hyötyy selkokielestä, kun asioita ei sanota virkamieskielellä vaan normaalilla ihmisten kielellä, toteaa Jyväskylän kaupungin vanhuspalvelujen koordinaattori Sanna Siniluhta.

Ikäihmisten oppaana aloitettu palveluopas on laajentunut vuosien saatossa kaikkien halukkaiden lukijoiden oppaaksi. Erityisesti siitä hyötyvät ikäihmisten ohella maahanmuuttajat ja kaikki ne, joilla on vaikeuksia luetun ymmärtämisessä.

– Nyt oppaita painetaan 14 000 kappaletta, eli tuhat enemmän kuin viime vuonna. Tuntuivat viime vuonna loppuvan kesken, Siniluhta sanoo.

Jyväskylän kaupungin palveluopasta on julkaistu jo yli 20 vuotta. Selkokielisenä sitä on julkaistu vuodesta 2018 lähtien.

Suosittelemme sinulle