Lounais-Suomen Jätehuolto LSJH ja bioenergiayhtiö Q Power kokeilevat hyödyntämiskelvottoman kaatopaikkakaasun muuntamista puhtaaksi biometaaniksi Salon Korvenmäen jätekeskuksessa. Biometaania käytettäisiin liikennepolttoaineena tai energiatuotannossa.
Q Power on kokeillut aiemmin biometaanin valmistusta pilottihankkeessaan Vantaalla. Synteettistä polttoainetta valmistettiin onnistuneesti ST1:sen biojalostamon hiilidioksidista.
Korvenmäen jätekeskuksen kaatopaikassa muodostuva kaasu kerätään talteen kaasukaivojen avulla. Q Power on rakentanut kaatopaikan yhteyteen metanointilaitoksen, jonne kaatopaikan jätetäytössä muodostuvaa kaasua ohjataan ja jossa se muunnetaan biometaaniksi.
Tällä hetkellä kaatopaikkakaasu on Korvenmäessä korkean rikkipitoisuutensa vuoksi hyödyntämiskelvotonta ja se tuhotaan soihtupolttimessa.
– LSJH:n tavoitteena on saada Q Powerin uuden menetelmän avulla Korvenmäen kaatopaikan ilmastopäästöt ratkaisevasti pienemmiksi. Valtakunnan tasolla tehokkaammalla kaatopaikkakaasujen hyödyntämisellä olisi vaikutusta koko Suomen kasvihuonepäästöihin, toteaa LSJH:n toimitusjohtaja Jukka Heikkilä yhtiön tiedotteessa.
Kaatopaikkakaasun hyödyntämisen jälkeen testivuorossa on erilaisten jätemateriaalien kaasuttaminen. Kolmantena tavoitteena on muuntaa Korvenmäkeen valmistuvan Lounavoiman jätevoimalaitoksen tuottama hiilidioksidi liikennepolttoaineeksi.
Onnistuessaan projekti on merkittävä kansainvälinen edistysaskel taistelussa ilmastonmuutosta vastaan.