Kurdihallinnon ulkosuhteista vastaava Abdulkarim Omar keskusteli ulkoministeri Pekka Haaviston kanssa al-Holin leirin tilanteesta ja vankiloissa olevista ulkomaalaisista isis-taistelijoista.
Omarin mukaan kurdihallinto ei selviä tilanteesta yksin.
– Al-Holin leirin tilanne on todella huono. Voidaan sanoa, että Isis on vienyt pääkaupunkinsa sinne. Al-Hol on tikittävä aikapommi.
Omar toivoo monenlaista apua EU-mailta ja Suomelta. Kurdihallinto haluaisi siirtää radikaaleimmat henkilöt pois al-Holin leiriltä. Lapsille halutaan järjestää kouluja radikalisaation katkaisemiseksi.
– Jos lapset kasvavat al-Holissa, heistä tulee pahempia terroristeja kuin heidän vanhempansa ovat olleet.
Lue tästä, mitä leirin suomalaisnaiset nyt ajattelevat mahdollisesta paluustaan
Ehdotti yhteisiä oikeudenkäyntejä
Tärkein hanke ovat kuitenkin paikalliset oikeudenkäynnit. Abdulkarim Omar esitteli ulkoministeri Pekka Haavistolle ehdotuksen yhteistyössä järjestettävistä oikeudenkäynneistä.
– Olisi järkevää järjestää ne Koillis-Syyriassa. Meillä on todisteet ja myös todistajat ovat siellä.
Pekka Haavisto ei tänään halunnut kommentoida Omarin kanssa käymiään keskusteluja.
– Suomen viranomaiset pohtivat asiaa, ja ovat myöhemmin yhteydessä meihin. Olemme vasta aloittaneet keskustelut, Omar kommentoi Haaviston kanssa käymiään keskusteluja.
Epäiltyjen joukossa suomalaisia
Omarin mukaan epäiltyjen joukossa on myös suomalaisia. Hän ei kuitenkiaan paljastanut yksityiskohtia heistä. Omar vetosi siihen, ettei hän tunne yksityiskohtia.
- Sen voin sanoa, että Suomen kannalta on hyvä, että suomalaisia isis-taistelijoita on vankiloissa todella vähän verrattuna moniin muihin maihin.
Epäselväksi jäi se, ovatko epäillyt miehiä vai naisia. Omar ei myöskään halunnut kommentoida kuinka monta suomalaista miestä on vankiloissa.
Omarin mukaan kurdihallinto kokee tulleensa petetyksi. Kansainvälinen yhteisö tuli apuun Isisin vastaisessa sodassa, mutta on nyt jättänyt paikallisväestön hoitamaan ongelman itse. Al-Holin leirissä on yli 10 000 terrorijärjestö Isisin islamilaisessa valtiossa elänyttä ulkomaalaista naista ja lasta.
– Euroopan maat eivät ota omia kansalaisiaan, koska ne ovat vaaraksi omalle maalle. Meitä kohtaan se on todella väärin.
Lisäksi vankiloissa on paljon ulkomaalaisia miespuolisia isis-taistelijoita.
Abdulkarim Omar ei halunnut kommentoida sovittiinko ulkoministeritapaamisessa jotain uutta al-Holin suomalaisten naisten ja lasten kotiuttamisesta.
Lue myös: