Käräjäoikeus on määrännyt useista seksuaalirikoksista syytetyn, poliisin mukaan nuorten keskuudessa "Enona" tunnetun helsinkiläismiehen mielentilatutkimukseen.
Myös toinen syytettynä oleva mies on määrätty mielentilatutkimukseen, Helsingin käräjäoikeus kertoo tiedotteessaan. Oikeus antoi välituomion asiassa tänään perjantaina.
Laajassa juttukokonaisuudessa oli oikeuskäsittelyn alkaessa yhteensä 19 uhria ja 35 syytekohtaa. Lähes kaikki uhrit olivat rikosten aikaan alaikäisiä.
Nyt käräjäoikeus kertoo, että juttukokonaisuuteen sisältyy 32 syytekohtaa.
Poliisi on aiemmin kertonut, että nuoret olivat viettäneet aikaa "Enoksi" kutsutun miehen luona ja tämä oli tarjonnut heille alkoholia ja huumaavia lääkkeitä.
Tiedotteessaan käräjäoikeus toteaa katsoneensa, että vastaajien on näytetty menetelleen syytteessä kuvatulla rangaistavaksi säädetyllä tavalla, joitakin syytekohtia lukuun ottamatta.
Käräjäoikeus on kuitenkin määrännyt, että heidän mielentilansa tutkitaan: tarkoitus on selvittää, olivatko vastaajat syyntakeisia tekoaikana.
Lopullinen tuomio myöhemmin
Huomiota saanut tapaus tuli julkisuuteen Helsingissä viime kesänä.
Poliisi kertoi tuolloin epäilevänsä 1950-luvulla syntynyttä miestä ainakin kahteentoista alaikäiseen tyttöön kohdistuneista seksuaalirikoksista, muun muassa törkeistä raiskauksista ja törkeistä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä.
Poliisin mukaan epäillyt rikokset olivat alkaneet vuonna 2006 ja jatkuneet "Enona" tunnetun miehen kiinniottoon eli viime vuoden alkuun asti. Niiden epäiltiin tapahtuneen miehen asunnolla Helsingin Laajasalossa.
Rikostutkinnassa selvisi, että miehellä oli ollut osittainen rikoskumppani, kolmikymppinen mies. He olivat toimineet osassa tekoja yhdessä ja osassa itsenäisesti.
Rikoskumppaniin kohdistui vähemmän syytteitä, ja myös asianomistajia oli vähemmän.
Käräjäoikeuden mukaan nyt määrätty mielentilan tutkiminen saattaa kestää useamman kuukauden. Asian käsittelyä jatketaan tutkimusten valmistuttua.
Käräjäoikeus kertoo ilmoittavansa lopullisen tuomion antamisesta erikseen.
Aiheesta aiemmin:
Ylen aamu 11.10.2019: Ovatko seksuaalirikokset lisääntyneet Suomessa?