Pappi Maika Vuori seisoo alttarilla hetken hiljaa. Katse kulkee läpi kappelin tyhjien penkkirivien ja pysähtyy edessä lepäävään arkkuun. Sen päälle on aseteltu valkea lilja. Alkamassa on helsinkiläisen Harri Juhanin hautajaiset.
Harri Juhanilla ei ole omaisia, eikä Vuori tiedä arkkuun kätketystä ihmisestä juuri mitään. Se on papille haastava tilanne.
Tavallisesti Vuori kuulee ennen hautajaisia omaisilta vainajan elämäntarinan, jonka pohjalta hän pitää henkilöhistorialla höystetyn muistopuheen.
Nyt sanat ovat vähissä. Onneksi kädessä on painava kirja, josta eivät lauseet lopu.
– Meille on annettu tehtävä. Meidän tehtävämme tänään on saattaa Harri Juhani haudan lepoon, Vuori aloittaa tilaisuuden.
"Toivoisin, että ihmisellä olisi ainakin arkunkantajien verran läheisiä ihmisiä viimeisellä matkalla."
Pappi Maika Vuori
Vuori on saanut selville kirkon rekisteristä ainoastaan vainajan asuinpaikan. Harri Juhani on syntynyt 1950-luvun alussa Helsingissä ja elänyt elämänsä eri puolilla pääkaupunkia.
Pappi ei tiedä, millaista Harri Juhanin elämä on ollut, ja minkälaisen jäljen hän on jättänyt kanssaihmisiin. Toisaalta se ei ole tänään oleellistakaan, sillä omaisia varten pidettävä muistopuhe jää pitämättä kun kukaan ei ole sitä kuulemassa.
“Jos edes neljä ihmistä tulisi”
Maika Vuori on ollut aiemminkin siunaamassa hautaan yksinäisiä ihmisiä Honkanummen hautausmaan kappelissa Vantaalla. Hänen mukaansa hautajaistilaisuus on hyvin samanlainen, oli penkissä omaisia tai ei.
Tunnetasolla hautajaiset kuitenkin eroavat toisistaan. Kun omaiset ovat mukana, hautajaiset ovat yhteinen prosessi, jonka pappi kulkee surevien kanssa. Kun muistelijoita ei ole, pappi on yksin.
– Silloin ajattelen, että hautaansiunaaminen kohdistuu sille vainajalle. Hän ei tietysti ole enää kuulemassa sanojani, joten silloin erityistä merkitystä on Raamatun jakeilla, rukouksilla ja hiekkaristillä, Pitäjänmäen seurakunnassa pappina työskentelevä Vuori sanoo.
Yksinäisiin siunauksiin liittyy Vuoren mukaan tietynlaista alakuloa ja tietoisuutta siitä, että kukaan ei ole saapunut jakamaan tätä hetkeä.
– Kun meitä kannetaan elämän alkumetreillä, niin toivoisin, että ihmisellä olisi ainakin arkunkantajien verran läheisiä ihmisiä myös siellä viimeisellä matkalla. Jos edes neljä ihmistä tulisi, sekin olisi jo tosi paljon.
Vain seurakunnan jäsenet siunataan
Yksinäisiä siunaustilaisuuksia pidetään Honkanummen kappelissa torstaisin vuoden ympäri. Joinakin viikkoina vainajia on useampi kerralla, mutta tänään siunataan ainoastaan Harri Juhani.
Honkanummella siunataan Helsingin seurakuntiin kuuluneet vainajat, joilla ei ole omaisia järjestämässä muunlaisia hautajaisia. Yhteissiunaukseen voidaan ottaa myös vantaalaisia vainajia, jos mukana on vähintään yksi helsinkiläinen, sillä papin palkan maksaa Helsingin seurakuntayhtymä.
Jos yksinäinen vainaja ei ole seurakunnan jäsen, siunausta ei yleensä järjestetä, vaan vainaja menee suoraan tuhkattavaksi. Pappi Maika Vuori kertoo, että näin toimitaan, jottei tulisi epäselvyyttä siitä, että toimitaan vainajan tahtoa vastaan.
Tavallisesti torstain siunauksissa ei ole vieraita, mutta joskus paikalle saapuu vainajan tunteneita ihmisiä, esimerkiksi naapureita, harrastuskavereita tai hoitajia. Silloin pappi käy heidän kanssaan pienen keskustelun ennen tilaisuuden alkua.
– Joskus joku lähiomainenkin saattaa tulla paikalle. Ja joskus huomaan, että hänen on ollut hyvin vaikeaa tulla siihen tilanteeseen, Vuori sanoo.
Yksinäisissä siunauksissa Honkanummella on toisinaan mukana myös vapaaehtoisten kuoro, jonka tarkoitus on tuoda tilaisuuteen läheisyyttä ja lämpöä.
“Enemmän suurten kaupunkien juttu”
Viimeisen 14 vuoden aikana Honkanummella on toimitettu keskimäärin 58 yksinäistä siunausta vuodessa. Vuonna 2019 siunattavia oli yhteensä 75, mikä on suurin lukema yli vuosikymmenen käsittävässä tilastossa.
Espoossa järjestettiin puolestaan vuonna 2019 kuusi yksinäistä siunaustilaisuutta. Pitkällä aikavälillä yksinäisten siunauksia on ollut Espoossa alle kymmenen vuodessa.
Myöskään Tampereella yksinäisiä hautajaisia ei pidetä joka viikko kuten Helsingissä, mutta yksinään siunattavien määrä on sielläkin noussut. Tarja Järventausta Tampereen seurakuntien hautauspalveluista kutsuu yksinäisiä siunaustilaisuuksia hiljaisiksi siunauksiksi.
– On sellainen tuntuma, että hiljaisten siunauksien määrä on kasvanut. Ennen se oli harvinaisempaa, niitä oli ehkä muutama vuodessa. Nykyään tällaisia hautajaisia on selkeästi useammin, ainakin kerran kuukaudessa, Järventausta kertoo.
Ei ole välttämättä sattumaa, että yksinäisiä siunaustilaisuuksia pidetään juuri suurissa kaupungeissa. Kaupungeissa ihmissuhteiden ylläpito on haastavaa, ja se voi altistaa yksinäisyydelle.
Honkanummella suntiona työskentelevä Heli Hyystinmäki sanookin, että hänestä on vaikea kuvitella, että maaseudulla arkku olisi yksinään hautajaisissa.
– Kyllä siellä on aina joku kyläläinen paikalla. Nämä yksinäiset hautajaiset ovat enemmän suurten kaupunkien juttu.
Monta pientä syytä voi johtaa yksinäisyyteen
Kun parikymmentä minuuttia kestävä hautajaistilaisuus on ohi, suntio Heli Hyystinmäki puhaltaa alttarilta kynttilät sammuksiin ja kuljettaa Harri Juhanin arkun takaisin alakerran kylmiöön odottamaan seuraavan päivän tuhkausta.
Hyystinmäki on ollut suntiona useissa yksinäisissä hautajaisissa. Hänen tehtävänsä on koristella kappeli ennen siunausta ja huolehtia hautajaisten järjestelyistä.
Normaalisti suntiota ei siunauksen aikana näy, mutta kerran Hyystinmäki istahti papin pyynnöstä eturiviin seuraamaan hautajaisia.
– Pappi sanoi, että hänellä on parempi olo, kun hän voi kohdistaa puheensa jollekin.
Hyystinmäki ei koskaan mieti, että miksi joku ihminen on päätynyt tilanteeseen, jossa hautajaisiin ei ole saapunut yhtään vierasta. Hänen mukaansa taustalla ei välttämättä ole mitään sen dramaattisempaa, vaan monta pientä syytä voi johtaa siihen, että kukaan ei pääse paikalle.
– Ihmisillä on niin erilaisia pelikortteja, että se ei välttämättä ole ihmisen oma syy että hän on yksin. Hän on voinut olla aivan yhtä hyvä ihminen kuin hänkin, jolla on sata vierasta hautajaisissa.
“Tieto kuolemasta ja hautajaisista ei tavoita”
Yksittäisten vainajien elämäntarinoita on vaikea tietää, mutta pappi Maika Vuori arvelee, että moni yksinäisenä haudattava on vakavasti syrjäytynyt.
– Joillekin tulee tarve vetäytyä ja eristäytyä. Toisilla voi olla esimerkiksi mielenterveysongelmia, joiden takia yhteydenpito heidän kanssaan on haastavaa.
Yksinäisyyteen päätyminen voi olla Vuoren mukaan täysin sattuman kauppaa. Jokainen kohtaa elämässään menetyksiä, joihin ei ole voinut itse vaikuttaa. Vuosien varrella kohdatut vaikeudet saattavat aiheuttaa yksinäisyyteen vievän kierteen. Niin voi tapahtua kenelle tahansa.
– Ajattelen, että me herkästi ajaudumme tilanteesta toiseen. Ihmisiä tulee ja menee. Yksi asia johtaa toiseen, ja sitten joku lipuu pois.
Joskus omaisia ei vain yksinkertaisesti ole, jos ihminen on esimerkiksi naimaton eikä hänellä ole perillisiä. Sukulaisetkin saattavat olla jo kuolleet.
Kun yksinäinen ihminen kuolee, sosiaalitoimi maksaa hautajaisten järjestämisen.
– Sukua saattaa asua kauempana, mutta tieto kuolemasta ja hautajaisista ei välttämättä tavoita heitä, kun sosiaalitoimi ei vain löydä vainajan tiedoista enempää.
Samalla kun Vuori suree sitä, että vainaja on yksin, hän tiedostaa, että kaikki yksinään haudatut eivät välttämättä ole kärsineet yksinäisyydestä. Yksinään oleminen voi olla joidenkin kohdalla itse valittua ja haluttua.
– Yksin oleminen on ja voi olla eri asia kuin yksinäisyys, Vuori sanoo.
Jäähyväiset Harri Juhanille
Taivas on pilvessä Honkanummen hautausmaalla, ja helsinkiläisen Arvi Kaljun käsi on kiertynyt jämäkästi valkoisen uurnan ympärille. Rauhalliset askeleet vievät häntä kohti muistolehtoa.
Kalju on pettynyt, että ei päässyt ystävänsä Harri Juhanin hautajaisiin. Hän sai tiedon niiden ajankohdasta viikon myöhässä.
Onneksi hän ennätti mukaan tuhkien laskuun. Kalju kertoo asuneensa kävelymatkan päässä Harri Juhanista. Naapurukset ennättivät olla ystäviä useamman vuoden ajan.
Suntio Heli Hyystinmäki seisoo vieressä, Kun Kalju kallistaa uurnaa ja kaataa tuhkat kuoppaan. He sytyttävät kynttilän hiljaisuudessa.
– Ikävä, että kaveria ei ole enää. Ikävä, tosi ikävä. Vähän yksinäinen olo on nyt, Kalju sanoo ja katsoo hautaa.
Perjantai-dokkari: Yksinäiset hautajaiset nyt Areenassa.
Lue myös:
Kun kukaan ei saata viimeiselle matkalle – paitsi Reijo
Kuoleman ajatteleminen saa Ilmari Wärrin keskittymään oleelliseen – "On hyvä maata arkussa ja miettiä hetkeä, jolloin minua ei enää ole"
YLE Helsinki: Odd Fellow Veljeskunnan vapaaehtoiset saattavat Helsingin yksinäiset vainajat