Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Ex-ministeri Jari Lindström: Monta kertaa tuli tunne, että pitäkää tunkkinne, ei tämä ole minun ideani

Lindström joutui liian suorapuheisuutensa takia myös vaikeuksiin politiikassa.

Jari Lindström muistelee, miten vaikeaa ministerinä oli joskus olla sanomatta suoria sanoja
Timo-Pekka Heima
Avaa Yle-sovelluksessa

Vahvasti mielipiteitä jakavista asioista ei ole aina helppo puhua totta. Näin katsoo entinen työministeri, perussuomalaisista sinisiin lähtenyt Jari Lindström.

Marja Sannikan uudessa ajankohtaisohjelmassa vieraillut Lindström kertoo, että ministerinä joutui puolustamaan myös päätöksiä, joista ei pitänyt.

– Monta kertaa tuli sellainen [tunne] että pitäkää tunkkinne. Ettekö osaa lukea rivien välistä, ei tämä ole minun ideani. Politiikassa pitää puolustaa sellaisiakin esityksiä, joista ei pidä, ja ne henkilöityvät, Lindström kertoo.

Hän ottaa esimerkiksi aktiivimallin, joka henkilöityi vahvasti työministeriin.

– Aktiivimalli ei ollut minun esittelemäni laki, mutta minut muistetaan siitä varmaan loppuelämäni. Kadun sitä lakia ja että annoin laittaa siihen nimeni.

Lindströmin mielestä hallituksesta ei olisi aktiivimallin takia ollut järkevää lähteä, mutta olisi pitänyt sanoa, että se ei käy esitetyssä muodossa.

Puheet kuolemantuomiosta aiheuttivat vaikeuksia

Entisen työministerin mielestä ihmiset pitävät siitä, jos politiikan ulkopuolelta tuleva ihminen puhuu suoraan.

– Mutta kun poliitikko tekee samaa, siitä ei tykätä. Poliitikko voi joutua jopa ongelmiin suorapuheisuutensa takia.

Suorapuheisuus tuotti Lindströmille hankaluuksia, kun hän kertoi aikanaan haastattelussa voivansa jossain tapauksissa harkita kuolemantuomion kannattamista. Lausunto nousi esille hänen toimiessaan oikeusministerinä.

Yksi oikeusministeriön virkamies erosi ja kertoi syyksi sen, että ministeri kannattaa kuolemantuomiota. Lausunto päätyi myös oikeuskanslerin selvitettäväksi.

– Vastaisin silti kysymykseen kuolemantuomiosta nyt ihan samalla tavalla kuin silloin.

Lindström mietti paljon suorapuheisuutta eduskunnan kyselytuntien yhteydessä, kun toisinaan melkein puolet kysymyksistä osoitettiin työministerille. Hän päätyi siihen, että kyselytunneista selviää suorapuheisuudella.

– Jos joku asia näyttää joltakin, niin kannattaa sanoa, että näin on. Jos alkaa selittää jotakin paremmaksi mitä se on, siinä yleensä epäonnistuu.

Marja Sannikan haastattelussa on myös puheviestinnän professori Pekka Isotalus Tampereen yliopistosta. Isotalus arvioi harhaanjohtamisen olevan politiikassa yhä yleisempää, mutta käänne toiseen suuntaan voi olla näkyvissä.

Lisäksi vieraana on psykologian tohtori Tapani Riekki. Hän kertoo muun muassa siitä, miksi uskomme valheisiin.

Katso tästä koko lähetys

Marja Sannikka ihmettelee, miksi poliitikot saavat sumuttaa meitä ja porskuttavat silti eteenpäin.

Kysyimme aiemmin tällä viikolla yleisön kommentteja luottamuksesta poliitikkoihin. Kommentit ja Sannikan johdannon aiheeseen voi katsoa täältä.

Lue myös

Muistatko vielä Sampo Terhon tai Jussi Niinistön? Sinisten ex-kärkipoliitikot opiskelevat, kirjoittavat tai hakevat töitä

Ministerinpesti oli yksinäinen, ja eniten Jari Lindström katuu aktiivimallia – "Avustajani itki, kun näki hallitusohjelman"

Al-Hol-vaikeudet näkyvät ministerien anteeksipyyntöinä – Tutkijat: "Vaikea viestiä, kun ei ole selkeää kantaa", "Aiemmin pahoitteluja piti tivata"

Suosittelemme sinulle