Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Tytti Tuppurainen omistajaohjauksesta: Varsinaisia linjamuutoksia en tee

Pitkään valmisteltu hallituksen omistajapoliittinen periaatelinjaus viivästyy edelleen. Ylen Ykkösaamussa vieraillut omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen haluaa periaatepäätöksen omiin nimiinsä ennen eteenpäin viemistä.

Tytti Tuppurainen
Pauliina Happo
Avaa Yle-sovelluksessa

Ylen Ykkösaamussa vieraillut eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen aikoo tuoda omistajaohjauksessa olevien yhtiöiden toimintaa koskevat linjaukset talouspoliittiseen ministerivaliokuntaan maaliskuun alussa.

– Olen halunnut ottaa tämän omistajaohjauspolitiikan ja sitä koskevan periaatepäätöksen omiin nimiini, jotta pystyn sen esittelemään sen itse sisäistäneenä. Varsinaisia linjamuutoksia en tee, sanoo Tuppurainen.

Tuppurainen sanoo, että hän aikoo käyttää periaatepäätöksen myös eduskuntaryhmissä ennen kuin linjaukset viedään talouspoliittiseen ministerivaliokuntaan.

Lisäksi asian etenemistä viivästyttää Tuppuraisen mukaan Eurooppa-neuvoston ylimääräinen kokous, joka pidetään 20. helmikuuta.

Tulevaisuusinvestointien rahoituksesta päätöksiä syksyllä

Omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä, Tuppuraisella on vastuullaan kaikkiaan 68 Suomen valtion omistamaa yhtiötä. Niiden arvo on noin 31 miljardia euroa ja tuotto arviolta 1,1,–1,9 miljardia euroa vuodessa.

Hallitusohjelmaan on kirjattu miljardin euron vuosittaiset tulevaisuusinvestoinnit, jotka on tarkoitus rahoittaa myymällä valtion omaisuutta. Ministeri ei lähde arvuuttelemaan mitä yhtiöitä lähdetään myymään. Varsinaista myyntipäätöstä ei ole tehty.

–Nämä kaikki päätökset tehdään tapauskohtaisesti , sanoo Tuppurainen.

Tuppuraisen mukaan tulevaisuusinvestointien rahoituksesta sovitaan syksyn tulevassa budjettiriihessä.

Postin hallituksella on omistajaohjausministerin luottamus

Tuppurainen ei halua ottaa kantaa entisen pääministerin Antti Rinteen toimintaan Postia koskevan kiistan yhteydessä.

– Jos jotain on opiksi otettava, niin on oltava hyvin huolellinen ja pidettävä hallituskumppanit ja pääministeri informoituna siitä mitä tapahtuu ja millaisia aikeita on, toteaa Tuppurainen.

Veikkaukselta pyydetty selvitys

Ylen MOT-ohjema paljasti vastikään, että Veikkaus on jättänyt kilpailuttamatta kymmenien miljoonien eurojen pelisopimuksen. Hankintalain mukaan näin suuret sopimukset täytyy kilpailuttaa.

Tuppurainen on pyytänyt asiassa veikkaukselta selvitystä, jonka perusteella hän aikoo tehdä johtopäätökset jatkon suhteen.

Tuppurainen toteaa, että Veikkauksessa on kuitenkin jo viime syksynä laitettu liikkeelle vastuullisuustoimia.

–Aion vahtia kuin haukka, että ne toteutuvat.

Veikkauksen asema on monimutkainen, sillä sen valvonta kuuluu kahden ministeriön alaisuuteen.

– Itse aion huolehtia siitä, että olen aina ajan tasalla mitä siellä tapahtuu ja minkäänlaista korskeutta ei ole syytä sietää, sanoo Tuppurainen.

Suosittelemme sinulle