Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Ilkka Herola kiri kuudenneksi Seefeldissä

Maailmancupia johtava Jarl Magnus Riiber oli jälleen ylivoimainen.

Ilkka Herola
Ilkka Herola lähti ladulle kahdeksantena. Kuva: Tomi Hänninen
Jonne Niemeläinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Ilkka Herola sijoittui sunnuntaina kuudenneksi Itävallan Seefeldin yhdistetyn maailmancupin osakilpailussa. Mäkiosuuden jälkeen kahdeksantena ollut Herola paransi sijoitustaan 15 kilometrin hiihto-osuudella kaksi sijaa.

Kilpailun voitti ylivoimaisesti maailmancupia johtava norjalainen Jarl Magnus Riiber, joka johti kilpailua selvästi jo mäkiosuuden jälkeen. Norjan juhlia täydensi toiseksi sijoittunut Jörgen Gråbak (+50,2), joka kukisti loppukiritaistelussa Saksan Vinzenz Geigerin (+50,6).

Voitto oli Riiberille jo kauden 11:s.

Herola starttasi 15 kilometrin hiihto-osuudelle kahden minuutin ja 12 sekunnin päässä kärjestä. Herola ponnisti mäkiosuudella normaalimäestä 98,5 metrin hypyn. Hiihto-osuuden maalissa Herolan ero Riiberiin oli minuutti ja 18,9 sekuntia.

Eero Hirvonen sijoittui kilpailussa 30. sijalle. Hirvonen oli mäkiosuuden jälkeen 35:s.

Tulospalvelu:

Lue myös:

Perjantain huono hyppy vaikutti Herolan asemiin – nosti silti jälleen asemiaan ladulla

Suosittelemme