Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kaisa Salin puukotuksesta epäilty poliisin vanha tuttu – rikoskomisario: "Uhrille tuli hengenvaarallisiakin vammoja"

Asiaa tutkitaan tapon yrityksenä ja epäiltyä henkilöä esitetään vangittavaksi alkuviikolla.

Kaisa Sali loppusuoralla.
Kaisa Sali päätti kisauransa viime vuoden lokakuussa. Kuva: Getty Images
Matti Lehtisaari
Avaa Yle-sovelluksessa

Entisen huipputriathlonistin Kaisa Salin puukotuksesta epäilty mies on poliisille ennestään tuttu henkilö. Rikoskomisario Kirsi Huhtamäki Lapin poliisilaitokselta vahvisti asian Yle Urheilulle.

Noin 30-vuotias paikkakuntalainen mies puukotti Salia tämän kotitalon pihalla Kolarissa. Salia, 38, hoidetaan Lapin keskussairaalassa Rovaniemellä, mutta hänellä ei ole hengenvaaraa.

– Epäilty on poliisin vanha tuttu. Tiedämme, että hän on ollut aiemminkin tekemisissä poliisin kanssa, Huhtamäki kertoi Yle Urheilulle.

Asiaa tutkitaan tapon yrityksenä ja epäiltyä henkilöä esitetään vangittavaksi alkuviikolla. Tapahtumat alkoivat sunnuntaina aamupäivällä.

– Poliisi sai sunnuntaina kello 10.54 ilmoituksen tapahtumapaikalle Kolarissa. Alustavan käsityksemme mukaan rikoksesta epäilty henkilö oli lyönyt uhria yllättäen selän puolelta ylävartaloon. Uhrille tuli hengenvaarallisiakin vammoja, Huhtamäki kuvaili.

Tekijä ja uhri eivät tunteneet toisiaan

Rikoskomisario Huhtamäen mukaan epäilty tekijä ja uhri eivät tunteneet keskenään toisiaan. Poliisi ei ole vielä kuullut epäiltyä tekijää, joten hänen motiivistaan ei vielä osata kertoa mitään.

– Motiivi selviää esitutkinnan aikana eikä siitä ole tarkempia tietoja vielä tässä vaiheessa. Pääsemme kuulemaan epäiltyä mahdollisesti myöhemmin maanantaina tai viimeistään tiistaina, Huhtamäki ennakoi.

Huhtamäki ei osannut vielä sanoa, oliko päihteillä osuutta tapahtumiin.

– Sekin on asia, jonka selvitämme esitutkinnassa. Epäilty ei ollut ainakaan silmin nähden humalassa, mutta tämäkin asia selviää tarkemmin esitutkinnan aikana, Huhtamäki totesi.

Kaisa Sali kertoi tapahtumista heti sunnuntaina Instagram-tilillään.

– Kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä. Tänä aamuna minua puukotti täysin tuntematon henkilö omalla takapihallani, Sali kirjoitti kuvapalveluun tekemässä päivityksessä.

Sali päätti uransa viime lokakuussa Ironman-kilpailuun Havaijilla.

Lue lisää:

Kaisa Salia puukotettiin omalla pihalla Suomessa: "Olen hyvissä käsissä" – epäilty on otettu kiinni, tapausta tutkitaan tapon yrityksenä

Katso liikuttuneen Kaisa Salin tunteikas haastattelu uran viimeisen kisan jälkeen: "Eilen illalla tuntui jopa siltä, että en pysty tulemaan tähän kilpailuun"

Kaisa Salin upea ura päättyi kuudenteen sijaan Havaijilla

Suosittelemme