Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Ruotsalainen painin maailmanmestari ja Rion olympiapronssinainen antoi positiivisen A-näytteen – syyttää sabotaasia: "Joku samassa harjoitustilassa on tehnyt tämän"

Ruotsalainen olympiamitalisti Jenny Fransson, 32, on antanut positiivisen dopingnäytteen anabolisiin steroideihin kuuluvasta aineesta.

Kuvassa Jenny Fransson juhlii Rion olympiapronssia
Jenny Fransson juhlii Rion olympiapronssia. Kuva: Getty Images
Hinni Hirvonen,
Timo Uusitalo
Avaa Yle-sovelluksessa

Maailmanmestari, Euroopan mestari ja Rion vuoden 2016 olympiapronssinainen Jenny Fransson on antanut positiivisen A-näytteen, kertovat useat ruotsalaismediat.

Painijan oman kertomuksen mukaan kyseessä täytyy olla erehdys, ja hän kieltää ottaneensa tietoisesti mitään kiellettyä ainetta.

– Ainoa selitys on, että joku samassa harjoitustilassa tai samalla salilla on tehnyt tämän minulle. En käsitä, miten aine olisi muuten voinut päätyä suuhuni, Fransson sanoi Dagens Nyheterille. Hän kertoi harjoitelleensa Yhdysvalloissa ennen maan mestaruuskisoja. Fransson jättäytyi pois maansa mestaruuskisoista sairauteen vedoten.

– Nämä ovat olleet elämäni pahimpia päiviä. Minusta tuntuu, että koko elämäni on pilalla. Googlasin, mitä aine on ja olin entistä kauhistuneempi siitä, että minulla on sitä kehossani, Fransson jatkoi.

Jenny Fransson on yksi Ruotsin suurimmista olympiatoivoista Tokiossa. Hänen piti osallistua ensi viikolla pidettäviin Rooman EM-paineihin.

Dopinguutisen raskaasti ottanut Fransson vakuutti, että mikäli Tokion olympialaiset jäävät väliin, hänen uransa on ohi.

– Tunnen oloni voimattomaksi. Tämä tuntuu niin epäreilulta. Kyse on niin pienestä määrästä, jonka olen saanut vieläpä tietämättäni, mutta silti minua todennäköisesti rangaistaan kovasti.

– Urheilu on koko elämäni. Olympialaisten jälkeen halusin toimia valmentajana ja luennoida sekä olla hyvä esikuva. Mitä minä nyt teen?

Kollegat puolustavat

Dagens Nyheterin tietojen mukaan Franssonin A-näytteestä löytyi pieni määrä metyylitestosteronia, joka kuuluu anabolisiin steroideihin.

– Tässä on edelleen epäselvyyksiä. Kyseessä on vasta A-näyte, Tallroth muistutti. Fransson on kuitenkin toistaiseksi hyllytetty olympiahuippuryhmästä.

Myös Olympiakomitean toiminnanjohtaja Peter Reinebo oli Tallrothin kanssa samoilla linjoilla.

– Tunnen Jennyn ihmisenä. Hän on aina halunnut levittää myös lapsille olympialaisten arvoja. Toivon ja myös uskon, että hän on saanut kiellettyä ainetta vahingossa, Reinebo sanoi Ruotsin Olympiakomitean tiedotteessa.

B-näytettä ei vielä ole analysoitu.

– On todella tylsää, että virheellä on noin suuret seuraukset. Jos B-näyte on yhtänäinen A-näytteen kanssa, ei Jenny voi kilpailla Ruotsin väreissä Tokion olympialaisissa, Reinebo päätti.

Franssonin maajoukkuekaveri Johanna Mattsson on hämmentynyt uutisesta.

– Toivon ja uskon edelleen siihen, että kyseessä on virhe. Olen tuntenut Jennyn ihan pikkulikasta lähtien ja tiedän, että hän on pysynyt kaukana dopingista, Mattson vakuuttaa SVT:lle.

Fransson on ottanut arvokisamitaleita 68, 69 ja 72 kilon painoluokissa.

Juttua päivitetty kello 21.00 : Lisätty Franssonin omat kommentit.

Lue myös:

Nyt kärysi painin olympiamitalisti ja kolminkertainen maailmanmestari kasvuhormonista – vierittää syyn vaimon niskaan

Koronavirus estää dopingtestit Kiinan alueella

Suosittelemme