Hyppää sisältöön

Romanian hallitus kaatui vain kolmen kuukauden ikäisenä – hallituksen kaataminen saattoi olla pääministerin pyrkimyskin

Suosittu liberaalipuolue haluaa maahan ennenaikaiset vaalit.

Pääministeri Ludovic Orban parlamentin luottamusäänestyksessä keskiviikkona. Kuva: Bogdan Cristel / EPA

Romanian liberaali hallitus on kaatunut parlamentin luottamusäänestyksessä, kertoo uutistoimisto AFP. Pääministeri Ludovic Orbanin johtama vähemmistöhallitus saatiin kokoon vain kolme kuukautta sitten.

Kaatumisen odotetaan johtavan ennenaikaisiin vaaleihin. Joidenkin romanialaisten politiikan kommentaattoreiden mukaan tämä saattaa olla hallituksen pyrkimyskin. Orbanin liberaalipuolueen PNL:n kannatus on mielipidetiedustelujen mukaan tällä hetkellä 47 prosenttia, kun sen arkkivihollisen sosiaalidemokraattisen PSD:n kannatus on vain 20 prosenttia, kertoo Romania Insider -uutissivusto (siirryt toiseen palveluun).

PSD:n esittämä epäluottamuslause koski hallituksen esittämää lakimuutosta, joka olisi muuttanut pormestarivaalien vaalitapaa. PSD sai tuekseen Romanian unkarilaisvähemmistön UDMR-puolueen. Molemmat olisivat todennäköisesti menettäneet pormestaripaikkojaan ensi kesän vaaleissa, jos uudistus olisi mennyt läpi.

Lisäksi Orban ja presidentti Klaus Iohannis ilmoittivat viime kuussa pyrkivänsä ennenaikaisten vaalien järjestämiseen. Jos parlamentti hylkää vielä kaksi seuraavaa hallituspohjaa 60 päivän aikana, Iohannis voi hajottaa parlamentin ja määrätä ennenaikaiset vaalit. Ne voitaisiin järjestää samaan aikaan kuin kesän paikallisvaalit.

Uusia vaalisäädöksiä

Vain päivää ennen epäluottamuslausetta hallitus sääti poikkeusasetuksia, jotka muun muassa nopeuttivat uusien vaalien järjestämistä ja kaksinkertaistivat ulkomailla asuvia romanialaisia edustavien parlamentaarikkojen määrän.

Valtaosa ulkoromanialaisista kannattaa liberaaleja.

Myös Romanian edellinen hallitus kaatui epäluottamuslauseeseen lokakuun alussa. Silloinen, sosiaalidemokraattien johtama hallitus oli menettänyt kannatuksensa lukuisissa korruptioskandaaleissa.

Lue myös:

Romanian presidentti Klaus Johannis sai jatkokauden

Romanian hallituskoalitio hajosi erimielisyyksiin presidenttiehdokkaasta

Suosittelemme sinulle