Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Uutisia selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.
Ann-Lis Fredriksson toimittaa uutisia selkoruotsiksi. Kuva: Yle
Pertti Seppä

Yle tekee uutisia myös selkoruotsiksi eli helpolla ruotsin kielellä. Uutisten nimi on Yle Nyheter på lätt svenska.

Uutiset selkoruotsiksi on hyvä apu, jos haluaa esimerkiksi oppia ruotsia. Ruotsi on Suomen toinen virallinen kieli. Siksi ruotsia tarvitaan monien alojen opinnoissa ja töissä.

Uutiset selkoruotsiksi alkoivat joulukuussa. Ann-Lis Fredriksson on yksi uutisten toimittajista.

Ann-Lis, olet tehnyt toimittajan työtä kauan. Miten työ selkokielellä on alkanut?

Selkouutiset on meille uusi ja vaikea tehtävä. Olemme kuitenkin tehneet parhaamme, ja luulen, että alku on mennyt hyvin.

Saimme myös opetusta selkoruotsin asiantuntijoilta LL-Centeristä. Voin sanoa, että selkokieli on mielenkiintoista!

Mikä on ollut vaikeaa?

On vaikea selittää monimutkaisia asioita niin, että kaikki ymmärtävät. Ja ensin minun pitää itse ymmärtää sataprosenttisesti, mitä selitän. En voi hienoilla sanoilla peittää sitä, että en tiedä, mistä puhun.

On myös vaikea lukea uutisia tarpeeksi hitaasti. Luemme joskus liian nopeasti, vaikka yritämme jarruttaa.

Mikä on ollut selkotyössä hauskaa?

On tosi hauskaa, jos onnistuu selittämään jotakin tärkeää niin, että kaikki ymmärtävät. Kaikki tarvitsevat tietoa yhteiskunnan asioista.

Tavalliset uutiset ovat usein niin vaikeita, että monet eivät niitä ymmärrä. Selkouutiset sitten kertoo, mistä oli kysymys. Se on hienoa!

Oletteko saaneet palautetta kuuntelijoilta?

Palautetta on tullut jonkin verran. Olemme saaneet kiitosta esimerkiksi ruotsin kielen opettajilta, työkeskuksen ohjaajilta ja myös tavallisilta kuuntelijoilta. Kun työkaverini tapasi vähän vanhempia kuuntelijoilta, he kertoivat, että uutiset selkoruotsiksi on hieno juttu, koska ne eivät etene niin nopeasti.

Uutiset selkoruotsiksi voi kuunnella ja lukea tästä osoitteesta:

https://arenan.yle.fi/1-50362086