Ensin kaupungista häviävät ihmiset, sitten ravintolat
Baarikulttuurin muutos näkyy pienissä kunnissa. Marja-Liisa Vartio pitää Jämijärven ainoaa baaria.
Uusia ravintoloita perustetaan isoihin kaupunkeihin, sillä pikkukunnissa asiakkaita ei riitä aina edes yhteen kapakkaan. Anniskelulupia on muutamassa vuodessa haettu lisää 931.
Satakunnan Jämijärvellä on yksi baari. Marja-Liisa Vartio on seissyt Kyläravintola 261:en tiskin takana jo yli 20 vuotta.
Monet Vartion asiakkaista saapuvat lähikunnista. Jämijärveläisiä ei ravintolassa käy kuin kourallinen. Vartio on tuntenut monet asiakkaista jo vuosikymmeniä.
Tuttuja nimiä on näkynyt viime vuosina paljon kuolinilmoituksissa.
Marja-Liisa Vartio
Entiset nuoret viettävät nyt perhe-elämää. Kestää, että heidän lapsista tulee baari-ikäisiä.
Kyläbaarin pyörittäminen on jatkuvaa uusien vetonaulojen keksimistä, asiakaskunnan mieltymykset on tunnettava. Jämijärveläiset eivät ole tietokilpailukansaa.
Vartio kertoo ihmisten baarikäyttäytymisen muuttuneen. Perjantain asiakkaat ovat kaikonneet.
Kuolinisku oli oluen myynti kaupoissa ja kioskeissa.
Marja-Liisa Vartio
Ihmiset hakevat kopat kaupasta ja juovat kotona. Ennen tiskillä oli asiakkaita jo yhdeksältä. Nykyään tullaan vasta puolen yön aikoihin baariin. Puolitoista tuntia on lyhyt aika myydä kaljaa.
Kyläravintola on kuin oma lapsi yksikseen ravintolaa pyörittävälle Vartiolle. Läheisimmiltä asiakkailta hän saa apua tarvittaessa.
Kaikki kertovat ongelmansa ja sitten niitä mietitään yhdessä. Joudun osallistumaan heidän ongelmiinsa ja he minun.
Marja-Liisa Vartio
Kaurismäkeläiset keskiolutravintolat ovat mennyttä aikaa.
Erilaisia linja-autoseisakkeiden tai huoltoasemien baareja ei enää ole, kun ei ole liikennettä eikä palveluasemiakaan. Nykyään kylällä voi olla vaikka anniskeluluvallinen pitseria.
Avin alkoholiylitarkastaja Heikki Mäki
Marja-Liisa Vartio toivoisi yrittäjien kesken lisää yhteistyötä kunnan elävöittämiseksi.
Pitkän linjan ammattilaisena Vartio tietää, mikä juoma vetää vuodesta toiseen.
Kossucola. Kovin ne tiskillä aina miettii, että mitä ottaisi. Vaikka kuinka luettelen valikoiman, kossucolan ne silti aina ottaa.
Tekijät
Julkaistu 15.2.2020 16:12