Suomi on suuri maa ja sen vesihuollosta vastaa valtava määrä erilaisia ja eri kokoisia laitoksia. Vesihuoltolaitoksia maassamme toimii 1 100. Näiden lisäksi palveluja tuottavat sadat vesiosuuskunnat.
Luku kuulostaa suurelta, sillä siihen on laskettu mukaan pienimmätkin laitokset ja vesiosuuskunnat. Käytännössä 25 suurinta vesilaitosta myy yli puolet Suomessa kulutetusta talousvedestä. Suurin on Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY. Kuntayhtymä huolehtii yli miljoonan pääkaupunkiseudulla asuvan vesihuollosta.
Pienimmillä vesiosuuskunnilla saattaa olla vain puolenkymmentä liittymää. Paikalliset olosuhteet ratkaisevat sen, kuinka vesihuolto kannattaa järjestää. Toimintamuoto tai koko ei ratkaise vesihuollon laatua: osuuskunta voi toimia erinomaisesti ja kunnallinen laitos saattaa olla vaikeuksissa.
Oleellista on omistajan halu kehittää ja resurssoida toiminta kunnolla.
Maan alla muhii 12 000 kilometriä korjausvelkaa
Suomen maaperään on kaivettu yli 100 000 kilometriä vesijohtoja. Niistä kuusi prosenttia on erittäin huonossa kunnossa. Viemäriputkiakin on yli 50 000 kilometriä ja näistä erittäin huonossa kunnossa 12 prosenttia. Yhteensä 12 000 kilometriä erittäin huonokuntoisia putkia.
Tiedot perustuvat viime vuonna tehtyyn ROTI-raporttiin, jossa puolueettomat asiantuntijat arvioivat rakennetun omaisuuden tilaa. Vuonna 2017 vastaavassa raportissa todettiin, että että vesihuollon korjaus- ja korvausinvestointien taso pitäisi jopa kolminkertaistaa, jotta verkot saataisiin ajantasalle. Tuolloin investointeihin käytetään vuodessa noin 120 miljoonaa euroa, kun tarvittava taso olisi noin 320 miljoonaa euroa.
Tästä huolimatta Suomessa hanaveden laatu on Euroopan parhaita. Rapistuvat verkostot ja kasvava korjaustarve lisäävät kuitenkin huolta vesihuollon toimintavarmuudesta ja laadusta. Suurin osa vesijohto- ja viemäriverkosta on rakennettu 1960-80-luvuilla. Vanhimmat verkoston osat ovat jopa yli sata vuotta vanhoja.
Ala tarvitsee leveämpiä hartioita
Vesiputkiston käyttöiäksi arvioidaan 50-60 vuotta. Tästä seuraa, että korjaustarve kasvaa räjähdysmäisesti tulevina vuosina erityisesti pienemmissä kunnissa.
Moni kunta kaipaisi tuekseen leveämpiä hartioita. Tehtävä ei ole helppo, sillä vesihuolto on järjestetty eri puolilla maata niin monin eri tavoin. Toimiva vesihuolto on kuitenkin turvattava kaikille asukkaille. Alueellisia malleja on olemassa, esimerkiksi Lahti hoitaa Hollolan kunnan vesihuoltopalvelut. Vesiosuuskuntien tueksi on kehitetty vesi-isännöintipalveluita.
Jyväskylässä toimiva vesi- ja energia-alan monialayhtiö Alva on nähnyt kuntien kurjistuvassa tilanteessa mahdollisuuden uuteen liiketoimintaan. Yhtiö myy kunnille vesihuollon palveluita nykytilanteen analysoinnista erilaisiin omaisuudenhallinnan työkaluihin ja jopa omistamiseen saakka.
Yhtiö on markkinoinut palvelujaan käytännössä kaikille maassamme toimiville kunnallisille vesihuoltolaitoksille. Samalla yhtiössä on muodostunut kuva siitä, millaisessa kunnossa vanhenevien verkostojen vesilaitokset ovat.
– Vuodot lisääntyvät ja veden toimitukseen tulee katkoja. Joka viikko jossain päin Suomea vesi on päässyt saastumaan, josta seuraa keittokehoituksia ja käyttökieltoja, kertoo Alvan Pisara-liiketoiminnasta vastaava johtaja Pasi Jalonen.
Toistaiseksi vain keskisuomalainen Viitasaaren kaupunki on myynyt oman vesihuoltonsa Alvalle, entiselle Jyväskylän Energialle. Viitasaari luopui vuosi sitten omasta kaukolämpö- ja energiayhtiöstään noin 16 miljoonalla eurolla ja kauppaan sisältyi myös vesilaitos.
Kaupunginjohtaja Janne Kinnunen on ensimmäisen vuoden jälkeen tyytyväinen ratkaisuun. Vesialalla on pulaa ammattitaitoisista työntekijöistä ja tämä oli yksi syy myös Viitasaarella tehtyyn ratkaisuun.
– Jos vesilaitos olisi säilynyt kaupungin omana toimintana, olisi osaamista pitänyt parantaa paljon.
Vesihuollon uudistaminen on valtava urakka
Maa- ja metsätalousministeriö käynnisti tammikuussa kolmivuotisen urakan, jonka tavoitteena on Suomen vesihuollon uudistaminen.
– Suomessa on paljon erinomaisesti hoidettuja vesilaitoksia. Mutta liian paljon on laitoksia, joissa osaaminen ja resursointi on hyvin heikkoa, vesihallintoneuvos Minna Hanski toteaa.
Hanskin mukaan keskeisimmät huolenaiheet liittyvät verkostojen korjaamiseen ja häiriöihin varautumiseen. Työtä ei helpota se, että pohjatiedot ovat osalla pienemmistä toimijoista puutteellisia.
– Verkostojen sijainti tai kunto ei välttämättä ole kenenkään tiedossa, Hanski toteaa.
Pelkkä verkoston kuntoon saattaminen ei riitä. Ala myös digitalisoituu kovaa vauhtia ja esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyvät huolet koskevat vesihuoltoakin.
Myös vilkkaana käyvä omistajuuskeskustelu liittyy meneillään olevaan uudistustyöhön. Valmistelun yhteydessä pohditaan mahdollisuuksia puuttua vesihuollon omistukseen. Samalla otetaan kantaa uuden valvontaviranomaisen perustamiseen. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) on jo todennut, että tarve valvoa tai rajoittaa vesihuollon yksityistämistä tullaan selvittämään.
Vesihuoltolakia uudistettiin edellisen kerran vuonna 2014 ja tuolloin keskusteltiin myös valvonnan kiristämisestä. Välitöntä tarvetta viranomaiselle ei tuolloin nähty ja järjestelmää pidettiin liian kalliina ja raskaana.
Vesi on luonnollinen monopoli, joka takaa tasaisen tuoton
Vesihallintoneuvos Minna Hanski harmittelee sitä, että viimeaikaisessa keskustelussa on osin sekoitettu keskenään kaksi asiaa: veden omistus ja vesihuoltolaitosten omistus (HS). Suomessa vettä ei omista kukaan. Vesilain mukaan vedenottoon tarvitaan lupa aluehallintoviranomaiselta ja paikallinen käyttö on aina etusijalla.
Pelko siitä, että yksityinen omistaja lähtisi viemään vettä muualle on Hanskin mukaan turha, sillä vedenottolupa on myönnetty paikalliseen tarpeeseen. Lisäksi laki linjaa kunnalle vahvan vesihuollon kehittämis- ja järjestämisvastuun, joka ei poistu vaikka omistusmuoto muuttuisi.
Silti keskustelu vesihuoltolaitosten omistajuudesta on tärkeä asian periaatteellisen luonteen vuoksi.
Moni asiantuntija uskoo, että yhä useampi kunta pohtii oman vesihuoltonsa ulkoistamista vaikka toistaiseksi julkisuudessa ovat olleet vain Ähtärin ja Jyväskylän aikeet. Ähtäri on suunnitellut koko energia- ja vesihuoltonsa yksityistämistä. Jyväskylässä selvitellään parhaillaan vaihtoehtoa, jossa monialayhtiö Alvasta myytäisiin kolmannes ulkopuoliselle taholle.
Vesihuoltolaissa todetaan, että kuluttajilta kerättävien maksujen tulee kattaa toiminnan investoinnit ja kustannukset. Maksuihin saa sisältyä enintään kohtuullinen tuotto sijoitetulle pääomalle.
Mikä sitten on kohtuullista tuottoa? Jyväskylässä asiasta on keskusteltu jo vuosikaudet. Kaupungin veden hinta kaksinkertaistui maan kalleimpien joukkoon sen jälkeen, kun kaupunki vuonna 2006 myi vesihuoltonsa Alvaa edeltäneelle Jyväskylän Energialle. Järjestelyssä on nähty piiloverotuksen piirteitä.
Kohtuullisuus on yksi niistä asioista, johon tekeillä oleva vesihuoltouudistus tulee ottamaan kantaa.
Tutkimuspäällikkö Petri Juuti Tampereen yliopiston rakennetun ympäristön tiedekunnasta pitää kaikenlaisia yksityistämisaikeita järjettöminä. Kunnallisen vesilaitoksen yksityistämisestä ei maailmalla ole juurikaan onnistuneita esimerkkejä ja niistä on usein luovuttu.
– Luonnollisen monopolin luovuttaminen markkinavoimien käsiin olisi sulaa hulluutta. Miksi kunta luopuisi tasaisesta tuotosta? Ei sijoittaja lähde toimintaan hyvää hyvyyttään.
Juuti toteaa, että Suomen vesihuolto on hyvin monimutkainen kokonaisuus, jonka ongelmat eivät ratkea yksittäisillä toimilla. Maailmalla tehtyjä virheitä, kuten yksityistäminen, ei kuitenkaan pitäisi toistaa.