Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Sama syöpä, sama lääkitys, eri hoitotulos - massiivinen geenitutkimus valottaa, miksi

Tampereen yliopisto on mukana tutkimuksessa, johon ottaa osaa 1300 asiantuntijaa 37 maasta.

kemoterapiaa saava mies
Kemoterapiaa saava mies. Kuva: AOP
Jouni Tanninen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kahdella potilaalla on sama syöpä ja sama lääkitys, mutta hoitotulos on erilainen. Miksi? Tähän on hakenut vastausta maailman laajin syöpätutkimus, johon on osallistunut myös Tampereen yliopiston professori Steve Bova.

Työtä on tehnyt 1300 tutkijaa lähes 40 maassa. Tulosten mukaan syy löytyy paljolti perintötekijöistä.

Jokaisen potilaan syövän genomi on erilainen, mutta toistuvia malleja on rajallinen määrä. Siksi ne voidaan tunnistaa ja määritellä jokaiselle mahdollisimman täsmällinen hoito.

Tulokset on julkistettu 20 kansainvälisessä tiedelehdessä. Niistä kerrotaan myös Tampereen yliopiston nettisivuilla.

Suosittelemme