Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Tutkija tyrmää Fox Newsin listan, jonka mukaan Tampere olisi kahdeksanneksi tappavin kaupunki Euroopassa

Tampere on ainoa suomalainen kaupunki listalla. Suomalaisen tutkijan mukaan oikeasti esimerkiksi pääkaupunkiseutu ja Malmö ovat vaarallisempia kuin Tampere.

Kuuset ja Näsinneula
Fox News väittää, että Tampere on Euroopan yksi väkivaltaisimpia kaupunkeja. Kuva: Marko Melto / Yle
Anu Leena Koskinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Yhdysvaltalainen Fox News on listannut Euroopan kymmenen tappavinta kaupunkia. Media perustaa tietonsa YK:n raporttiin vuodelta 2019. Raportissa käydään läpi huumeita ja rikoksia. Media ei kerro tarkemmin, miten se on listansa tehnyt.

Presidentti Donald Trumpille uskollisena mediana tunnettu Fox kertoo, että amerikkalaisiin kaupunkeihin verrattuna eurooppalaiset kaupungit ovat turvallisia. Yhdysvalloissa murhia tapahtuu suhteessa väkilukuun enemmän kuin Euroopassa.

Suomalaisista kaupungeista Foxin listalle on päätynyt Tampere sijalle 8. Tampere on ainut suomalainen kaupunki Foxin listalla.

Tampereen edellä listalla ovat Kaunas, Vilna ja Klaipéda Liettuasta, Marseille Ranskasta, Debrecen Unkarissa, Celje Sloveniasta ja Belfast Pohjois-Irlannista.

Helsingin yliopiston yliopistotutkija Martti Lehti on tehnyt vuosikausien ajan Suomen Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin raportit henkirikoksista. Hänen mukaansa Foxin tieto ei voi pitää paikkaansa. Jutusta ei selviä, mihin lähteeseen tieto perustuu.

– Sellaista vertailua ei voi tehdä olemassa olevien tilastojen pohjalta, Lehti sanoo.

Foxin mukaan Tampereella on suhteellisen pieni väkiluku, noin 236 000, mutta henkirikoksia on Foxin mukaan 2,2 per 100 000 asukasta.

– Suomessa on Pohjoismaiden korkeimmat rikosluvut, Fox kirjoittaa.

"Epäilen, ettei lähde ole ollut kurantti"

Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti lähettää YK:lle Suomen henkirikosluvut. Vuonna 2017 Tampereella tehtiin Lehden mukaan 2 henkirikosta ja vuotta aiemmin 5.

Näin ollen Foxin laskelma ei voi pitää paikkaansa. Vuonna 2011 Tampereella tehtiin 11 henkirikosta, mikä on lähivuosista eniten.

– En tiedä, mihin lähteeseen väite perustuu. Epäilen, ettei lähde ole ollut kurantti. Tampereella henkirikostaso on Suomessa ollut keskitasoa matalampi. Tampere on suhteellisen väkivallaton kaupunki, Lehti sanoo.

Varmistimme asiaa myös poliisilta, jonka tilastojen mukaan Tampereella oli vuonna 2017 kolme tappoa.

YK:lle lähetetään Lehden mukaan vain kolmen kaupungin tiedot maata kohden, joten listaus ei ole sitäkään kautta luotettava.

Kymmenen vuoden aikajanalla Tampereella tehtiin 1,5 henkirikosta 100 000 ihmistä kohden, mikä on alle suomalaisen keskitason. Martti Lehden mukaan pääkaupunkiseudulla henkirikoksia on suhteessa enemmän kuni Tampereella. Samoin Malmössä Ruotsissa.

Suomessa kuolee vuosittain noin sata

Rikostorjunnan mukaan henkirikoksen uhreina kuolee Suomessa vuosittain arviolta noin sata ihmistä. Henkirikollisuuden taso on Suomessa ollut laskussa 1990-luvun jälkipuoliskolta lähtien.

Kansainvälisessä vertailussa Suomen henkirikollisuustaso on muihin Pohjoismaihin ja useimpiin Euroopan maihin nähden suhteellisen korkea, siinä Fox on siis oikeassa.

YK on tehnyt heinäkuussa raportin henkirikoksista. Vuonna 2017 noin 464 000 ihmistä kuoli henkirikoksen uhrina maailmalla. Tämä on YK:n mukaan enemmän kuin aseellisissa konflikteissa.

Amerikoissa henkirikoksen uhrikuolleisuus on 17,2 per 100 000 ihmistä. Määrä on kasvanut. Afrikassa kuolleisuus oli 13 per 100 000 ihmistä. Aasiassa, Euroopassa ja Oseaniassa luvut ovat globaalin keskiarvon alapuolella.

Henkirikoksen uhreista 81 prosenttia on miehiä ja poikia.

Suosittelemme sinulle