Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Hiihtokausi virallisesti avattu Turussa – Nunnavuoressa vajaan kilometrin latu ja pulkkamäki auki

Tammikuussa Impivaaran naperolatu saatiin vähäksi aikaa avattua Parkin kentän lumella.

Meri-Teijon laskettelurinne
Arkistokuva, lumitykki. Kuva: Kalle Mäkelä / Yle
Eino Kossila
Avaa Yle-sovelluksessa

Impivaaran Nunnavuoren 850 metrin hiihtolatu on saatu auki perjantaina. Sekä perinteisen että vapaan tyylin ladut saivat lunta, kun lumitykit voitiin käynnistää alkuviikosta, kun lämpötila pysyi yöllä pakkasella.

– Lunta tehtiin maanantaiyöstä tähän aamuun asti vaihtelevissa olosuhteissa. Lunta saatiin tehtyä lähinnä öisin, sillä välillä oltiin plussan puolella ja lumitykit oli pysäytettävä, kertoo liikuntapaikkamestari Jukka Virtanen Turun kaupungin liikuntapalvelukeskuksen tiedotteessa.

Lisäksi lunta haettiin Parkin kentältä ja Impivaaran jäähallista. Kaikkiaan lunta tykitettiin ja kerättiin reilut tuhat kuutiota.

Impivaaran suksivuokraamo ei avaudu vielä, mutta se pyritään saamaan auki hiihtolomaksi.

Lue lisää:

Pakkasyö sai lumitykit laulamaan lounaassa – Turussa ja Salossa pyritään saamaan rinteitä auki viikonlopuksi

Suosittelemme