Paperiliiton ja Metsäteollisuuden edustajat tapaavat iltapäivällä valtakunnansovittelijan toimistolla. Paperiliiton ja Metsäteollisuuden työkiistassa annettuun sovintoesitykseen ei kuitenkaan saatane vastauksia, koska Paperiliiton mukaan sen hallinto kokoontuu käsittelemään ehdotusta vasta maanantaina.
Sovintoesitys valmistui lauantain vastaisena yönä, mutta sen sisällöstä ei kerrottu julkisuuteen. Paperiliiton ja Metsäteollisuuden piti antaa vastauksensa lauantai-iltaan mennessä. Paperiliiton mukaan aikataulu oli kuitenkin niin tiukka, että liitto pyysi lisäaikaa.
Paperiteollisuudessa alkoi lakko viime viikon maanantaina, ja sen on ollut määrä jatkua helmikuun 24. päivään saakka. Lakolla on haluttu vauhdittaa viikkoja kestäneitä neuvotteluja.
Metsäteollisuus on puolestaan ilmoittanut kolmen vuorokauden työsulusta, joka alkaa maanantaina.
Lue lisää: