Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kotipihallaan puukotettu Kaisa Sali surullinen epäillyn tekijän puolesta – "En tunne vihaa tapahtunutta kohtaan"

Kaisa Sali toipuu viikko sitten tapahtuneesta puukotuksestaan.

Kaisa Sali 2018
Kaisa Salin triathlonura päättyi viime vuoden lokakuussa. Kuva: Getty Images
Matti Lehtisaari
Avaa Yle-sovelluksessa

Entinen huipputriathlonisti Kaisa Sali joutui viikko sitten puukotuksen uhriksi kotipihallaan Kolarissa. Sali, 38, oli onnekas ja säästyi vakavilta vammoilta. Sairaalasta kotiutunut Sali kertoo olevansa olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa.

– Kaikki on niin hyvin kuin voi olla viikko tällaisen valitettavan tapauksen jälkeen. Olen kotona ja tunnen oloni turvalliseksi. Ainoat fyysiset vammani ovat pahasti revenneet lihakseni. Mutta nekin tuntuvat mitättömiltä, koska veitsi kävi muutamien millimetrien päässä elintärkeistä elimistä, Sali kertoi Instagram-päivityksessään.

Tapon yrityksestä epäilty 33-vuotias kolarilaismies vangittiin alkuviikolla. Poliisin mukaan epäilty tekijä oli poliisin vanha tuttu, mutta epäilty mies ja Sali eivät tunteneet ennestään toisiaan.

– En tunne vihaa tapahtunutta kohtaan, mutta olen surullinen siitä, ettei yhteisömme kyennyt auttamaan tätä ihmistä ennen kuin oli liian myöhäistä. Ymmärtääkseni tekijä saa tarvitsemaansa psyykkistä hoitoa. Hyökkäys oli tietysti vakava rikos ja tulee käsitellä asiaankuuluvalla tavalla, Sali kirjoitti.

Sali kuvaili tuntemuksiaan ristiriitaisiksi.

– Sydämessäni tunnen, ettei teko ollut kenenkään vika, mutta samaan aikaan tunnen, että se oli kaikkien vika, Sali kuvaili ajatuksiaan.

Kaisa Sali halusi vielä kiittää kaikkia häntä viime päivinä tukeneita.

– Se osoittaa, miten paljon maailmaan mahtuu rakkautta, Sali totesi.

Lue lisää:

Kaisa Salia puukotettiin omalla pihalla Suomessa: "Olen hyvissä käsissä" – epäilty on otettu kiinni, tapausta tutkitaan tapon yrityksenä

Kolarin puukotuksesta epäilty on poliisille entuudestaan tuttu

Puukotuksen uhriksi joutunut Kaisa Sali on päässyt sairaalahoidosta – rikoskomisario: "Epäilty oli hyvin vaitonainen"

Suosittelemme sinulle