Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Rastiviikko etsii kiivaasti majoitusta – Jos sitä ei löydy Suomussalmelta, suunnistajat valitsevat toisen tapahtuman

Erityisen kiinnostavia ovat alle 50 kilometrin päässä kilpailukeskuksesta sijaitsevat 4–6 hengen kohtuuhintaiset majoituskohteet.

suunnistajat lähtötunnelmissa sotkamossa
Viime vuonna Kainuun Rastiviikko järjestettiin Sotkamossa. Arkistokuva. Kuva: Jarmo Nuotio / Yle
Sanna Kähkönen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kesä-heinäkuun vaiheessa järjestettävä Kainuun Rastiviikko etsii parhaillaan majoituskohteita Suomussalmelle saapuville lähes 5 000 suunnistusvieraalle.

Tapahtumajärjestäjien mukaan majoituskohteiden tarve on erittäin suuri etenkin helmikuussa, jotta Rastiviikon kävijät uskaltavat ja pystyvät ilmoittautumaan tapahtumaan. Mikäli Suomussalmella ei ole tarjolla riittävästi hyviä majoituskohteita, suunnistajat valitsevat jonkun muun tapahtuman.

Rastiviikon kävijöille etsitään Suomussalmen lähialueelta muun muassa loma-asuntoja, omakotitaloja, kerrostalo- ja rivitalohuoneistoja, kesämökkejä ja metsästysmajoja.

Erityisen kiinnostavia ovat alle 50 kilometrin päässä kilpailukeskuksesta sijaitsevat 4–6 hengen kohtuuhintaiset majoituskohteet. Suurin osa Rastiviikolle saapuvista ovat lapsiperheitä tai kaveriporukoita.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!

Suosittelemme