Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Hurja vaaratilanne siltatyömaalla: tuuli viskasi yli 200 metriä pitkän sillan suojateltan naapurisillan päälle

Junaliikenne piti Lappeenrannassa keskeyttää koko päiväksi.

Saimaan kanavan siltatyömaan tuhoja.
Rakenteilla olevan sillan suojatelttoja lensi nykyisen sillan päälle. Kuva: Kalle Purhonen / Yle
Petri Kivimäki
Avaa Yle-sovelluksessa

Lappeenrannassa Saimaan kanavan ylle rakennettava uusi rautatiesilta ja sen vieressä oleva nykyinen rautatiesilta joutuivat maanantaiaamuna pahan tuulenpuuskaan kouriin.

Rakenteilla olevan yli 200 metriä pitkän sillan yllä oli rakennustyömaan suojaksi tehtyjä telttoja, joihin voimakkaissa puuskissa puhaltava tuuli tarttui. Puolet teltoista irtosivat paikoiltaan ja lensivät nykyisen rautatiesillan päälle.

Saimaan kanavan siltatyömaan tuhoja.
Uusi silta tulee aivan entisen viereen. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Kanavan liikenne suljettiin pari viikkoa sitten talven ajaksi, joten vaaraa teltan tipahtamisesta esimerkiksi laivojen päälle ei ollut.

Silta sijaitsee noin kuuden kilometrin päässä Lappeenrannan keskustasta. Ilmatieteenlaitoksen mukaan tuulen puuskat ovat tänään olleet Lappeenrannassa noin 16 metriä sekunnissa.

Junaliikenne keskeytyi

Tuulen voimasta lentänyt teltta vaurioitti vieressä kulkevan nykyisen rautatiesillan laitteistoa niin, että junaliikenne oli keskeytettävä. Raiteella kulkee runsaasti tavarajunia sekä kaikki henkilöliikenne Lappeenrannan ja Joensuun välillä.

Lappeenrannan ja Joutsenon välillä junat korvataan linja-autoilla VR:n mukaan todennäköisesti koko tämän maanantaipäivän ajan.

Korjauskalusto on parhaillaan tulossa korjaamaan sähkörataa, joka on vaurioitunut sillan lisäksi yli kilometrin matkalla. Voimakas tuuli haittaa korjaustöitä.

Projektipäällikkö Joonas Hämäläinen Väylävirastosta kertoo, että siltatyömaalla oli tehty päällysrakennetöitä, joita katosrakenne on suojannut. Hänen tiedossaan ei vielä ole, miksi katosrakenne pääsy irtoamaan.

– Olemme varmistaneet muiden katosrakenteiden kiinnitykset ja lisänneet tuentaa. Lisäksi rikkoontuneita katosrakenteita raivataan, kertoo Hämäläinen.

Saimaan kanavan siltatyömaan tuhoja.
Rakenteilla olevan sillan pressut ovat nyt maassa. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Vaaran paikka

Väylä-virasto varoitti juuri viime viikoilla ihmisiä liikkumasta työmaa-alueella, koska vaaranpaikkoja on paljon.

Työmaalla oli havaittu nuoria, lenkkeilijöitä ja aikuisia lastensa kanssa. Heistä havainnot ollvat tallentuneet valvontakameroihin.

– Työmaalla ei saa oleilla, eikä sen poikki saa koskaan oikoa. Rautatien ylittäminen muualta kuin tasoristeyksistä on asiatonta liikkumista ratalinjalla ja siten lain mukaan rangaistava teko, projektipäällikkö Joonas Hämäläinen Luumäki–Imatra-ratahankkeesta sanoo.

Saimaan kanavan siltatyömaan tuhoja.
Uuden sillan alla on lautoja, joita on sillan valutöiden jälkeen tiputettu kanavaan. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Kaikkiaan rautatietyömaa on Lappeenrannan ja Imatran välillä valtava, sillä Lappeenrannan ja Imatran välille tulee 19 kilometriä uutta kaksiraiteista rataosuutta. Samalla Luumäen ja Lappeenrannan välille tehdään rautatien perusparannus.

Uudelle rataosuudelle valmistuu 12 uutta siltaa. Lappeenrannan kaupungin keskustan lähistöllä olevan Saimaan kanavan kohdalla rakentajat ovat toistuvasti törmänneet ilkivaltaan ja työmaa-alueelle tunkeutumiseen.

Saimaan kanavan siltatyömaan tuhoja.
Jos alla olisi ollut ihmisiä, olisi hengenvaara ollut mitä ilmeisin. Kuva: Kalle Purhonen / Yle

Projektipäällikkäö Joonas Hämäläisen mukaan henkilövahinkoja onnettomuudessa ei tapahtunut.

Juttua tarkennettu 10.2.2020 klo 13.30: Kanavassa näkyvät laudat eivät tulleet alas onnettomuuden seurauksena, vaan ne on jo aiemmin valutöiden päätyttyä tiputettu kanavaan.

Suosittelemme sinulle