Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Ranska: Huaweita ei suljeta pois 5G-markkinoilta

Ranska seuraa Britannian linjaa vastoin Yhdysvaltain tahtoa.

Huawei smartphones
Yhdysvaltojen mukaan Huawei on vakoillut Kiinan valtion hyväksi. Yhtiö on kiistänyt väitteet. Kuva: Levine-Roberts / AOP
Jani Parkkari
Avaa Yle-sovelluksessa

Ranska ilmoitti torstaina, ettei se aio estää telejätti Huaweita osallistumasta maan 5G-verkkojen rakentamiseen.

– Huaweita ei syrjitä, Ranskan talousministeri Bruno Le Maire kommentoi BFM-tv-kanavalle.

Ranska valmistautuu parhaillaan 5G-verkon rakennusoikeuksien myyntiin huhtikuussa. Kiina varoitti jo aiemmin, että Huawein sulkeminen markkinoiden ulkopuolelle olisi EU:n kilpailusääntöjen vastaista.

Yhdysvallat on syyttänyt Huaweita vakoilusta Kiinan valtion hyväksi ja kieltänyt yrityksen toiminnan telemarkkinoillaan. Yhdysvallat on myös vedonnut liittolaisiinsa Huawein sulkemiseksi pois markkinoilta.

Yhtiö on kiistänyt väitteet vakoilusta.

Ranska asettuu nyt samoille linjoille Britannian kanssa. Britannia ilmoitti alkuvuodesta sallivansa Huawein toimittaa tekniikkaa maan 5G-verkkojen rakentamiseen.

Talousministerin mukaan Ranska tulee kuitenkin Britannian tapaan rajaamaan turvallisuuden kannalta kriittiset järjestelmät, kuten ydinvoimalat ja asevoimat, yhteistyön ulkopuolelle.

– Ranskan valtio ryhtyy varotoimenpiteisiin kansallisten etujen suojaamiseksi, Le Maire arvioi.

Hän myös lisäsi, että Ranska asettaa "ymmärrettävästi" eurooppalaiset toimittajat, kuten Nokian tai Ericssonin, Huawein edelle.

Lue lisää:

Suhtautuminen telejätti Huaweihin jakaa Eurooppaa – Nokian ja Ericssonin johtajat tapaavat tänään Merkelin

Yhdysvaltain oikeusministeri: Käyttäkää mieluummin Nokiaa kuin Huaweita

Jännitteet Huawein asemasta 5G-verkossa kasvavat Euroopassa – Suomi ei sulje yksittäisiä toimijoita ulos

Suosittelemme