Tampereelle tuleekin Saksasta vanhan raitiovaunun testivaunu.
Tampereen Ratikan vaunuvalmistaja Škoda Transtech järjestää Tampereelle saksalaisen Linke-Hofmann-Buschin valmistaman TW6000-mallin.
Vaunuja on valmistettu vuosina 1974–1992, ja Tampereelle tuleva vaunu on tähän saakka toiminut Hannoverin raitioliikenteessä. Tampereen testivaunu on vuosimallia 1981. Hannoverista on siirretty vastaavia vaunuja Budapestin raitioliikenteeseen, ja vanhempia vaunuja on muutettu radan kunnossapitokalustoksi esimerkiksi Bergeniin.
Testivaunun värityksessä näkyvät radan kunnossapitokaluston keltainen väri sekä Tampereen Ratikan vaunujen punainen väri.
Tampereen raitiotieradan ja siihen liittyvien järjestelmien testit oli tarkoitus aloittaa kesällä samalla, kun Tampereen Ratikan protovaunua testataan. Nyt testaus aikaistui.
– Testivaunu ei ole ollut suunnitelmissa, mutta nyt, kun tällainen mahdollisuus avautui, tartumme siihen mielellämme. Jos testivaunulla havaitaan raitiotieinfran muutostarpeita, Raitiotieallianssi pääsee tekemään muutoksia ennen protovaunun saapumista. Näin ollen protovaunun tultua voidaan keskittyä pääosin sen testeihin, Tampereen Raitiotie Oy:n toimitusjohtaja Pekka Sirviö sanoo.
Tampereen uudet raitiovaunut valmistetaan Kajaanissa, Škoda Transtechin Otanmäen tehtaalla. Ensimmäinen tällainen oikea Tampereen ratikka saapuu toukokuussa. Tätä ensimmäistä ratikkaa kutsutaan protovaunuksi.
Tampereen Raitiotien kalustopäällikkö Ali Huttunen sanoo, että Transtech järjesti testivaunun Saksasta Tampereelle. Alun perin varsinaisen protovaunun piti tulla Kajaanista näihin aikoihin ja testien sillä alkaa maaliskuussa.
Protovaunua päätettiin kuitenkin testata enemmän ja pidemmälle Kajaanissa, joten suunnitelmat vaihtuivat.
Viritykset on Huttusen mukaan helpompi tehdä Kajaanissa kuin Tampereella.
Varsinainen ratikka on pidempi ja leveämpi
Tampereelle saapuva saksalainen testivaunu on kahteen suuntaan ajettava telivaunu, jolla on sama eurooppalainen raideleveys kuin Tampereen Ratikalla eli 1435 millimetriä. Testiraitiovaunu on 28,3 metriä pitkä ja 2,4 metriä leveä. Tampereen Ratikka on sitä yhdeksän metriä pidempi ja 25 senttimetriä leveämpi.
Raitiotieallianssin projektipäällikkö Sari Valjus kertoo, että raitiotietä päästään koeajamaan kahdella vaunulla jo kesällä, kun aiemmassa suunnitelmassa se olisi ollut mahdollista vasta syksyllä.
Ennen koeajojen aloittamista testivaunun ulkomittoja muokataan niin, että ne vastaavat riittävästi Tampereen Ratikan protovaunun mittoja.
Koeajoihin valmistaudutaan viikoilla 7–8 tehtävällä kiskojen hionnalla. Kiskoja hiotaan sään salliessa ensimmäisellä koeajo-osuudella eli Hervannan varikkoalueella sekä varikon ja Turtolan välillä.
Radan testit alkavat maaliskuussa
Testivaunu saapuu Tampereen raitiovaunuvarikolle Saksasta helmikuun lopussa. Ensin vaunu varustellaan testejä varten. Ensimmäiset testaukset päästään aloittamaan varikon alueella maaliskuun puolivälissä. Varikon alueella testataan esimerkiksi varikon asetinlaitteen toimintaa ja varikkoraiteiston kulkuteiden asettamista, vaihteita, opastimia ja sähköradan toimintoja.
Koeajoja tehdään tarvittaessa huhtikuun loppupuolelle.
Lue lisää: