Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kierrätykseen viedään aivan uusia vaatteita: Yle löysi Uffin myymälästä paitoja, joissa oli vielä alkuperäinen hintalappu tallella

Uff saa myytyä myymälöissään eteenpäin vain viisi prosenttia kierrätykseen tulevista vaatteista.

Uusia käyttämättömiä vaatteita, jotka on tuotu kierrätykseen Uffille. Myyjä Eerika Lehtimäki esittelee.
Myyjä Eerika Lehtimäki esittelee Uffin myymälässä Espoossa uusia täysin käyttämättömiä vaatteita, jotka on tuotu kierrätykseen. Kuva: Tuomo Björksten/Yle
Tuomo Björksten
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kierrätysvaatemyymälöistä voi saada halvalla ihan uusia vaatteita. Hieman yllättäen esimerkiksi Uffille tulee näet sellaisiakin vaatteita, joita ei ole koskaan käytetty ja joissa on vielä alkuperäinen hintalappukin tallella.

Yle todensi asian käymällä läpi kaikki naisten vaatteet yhdessä Uffin vaatemyymälässä Espoossa. Myytäviä tuotteita oli 50 metriä rekeissä. Niiden joukosta löytyi yhteensä 35 vaatetta, jotka olivat aivan uusia: housuja, paitoja, takkeja. Uusissa vaatteissa oli vielä alkuperäiset hintalaput jäljellä.

Kun koe uusittiin tasan kahta viikkoa myöhemmin, lopputulos oli sama. Osa uusista vaatteista oli löytänyt sillä välin uuden omistajan, mutta toisaalta uusia vaatteita oli tullut myös tilalle. Näyttää siis siltä, että uusien vaatteiden määrä on ainakin tässä myymälässä melko vakio.

On myös mahdollista, että uusia vaatteita on kierrätyksessä paljon enemmän, koska useimmat kuluttajat poistanevat hintalapun ostamistaan vaatteista, vaikka ne eivät päätyisikään todellisuudessa aktiiviseen käyttöön.

Vastaava ilmiö on havaittu Hope ry:ssä, joka kerää vaatteita ja tavaroita vähävaraisille lapsiperheille.

– Nämä ovat ihmisten heräteostoksia. Näin me olemme sitä tulkinneet, toiminnanohjaaja Nora Virtanen sanoo.

– Voi olla, että verkkokaupan tuotteita tulee nykyään enemmän kuin aikaisemmin. Ihmiset ostavat vaatteita, ja toteavat etteivät ne sovi, mutta eivät jaksa palauttaa niitä. Tämä on kuitenkin ihan arvailua, sanoo Suomen Punaisen ristin Kontti-kierrätystavarataloketjun johtaja Sari Nikkola.

Hope ry:n Virtanen on uusista vaatteista hyvillään, koska yhdistyksellä on paljon käyttöä ilmaisille hyville vaatteille.

Myöskään Uffilla ei olla uusista vaatteista pahoillaan: Uffin viestinnästä vastaavan Maija Makkosen mukaan hyväkuntoiset perusvaatteet menevät parhaiten kaupaksi.

Toisaalta: Uff saa myytyä myymälöistään vain viisi prosenttia vuotuisesta keräysmäärästä, vaikka määrät ovatkin olleet kasvussa.

Naiset kierrättävät, miehet käyttävät loppuun

Erityiset naiset näyttäisivät tuovan uusia vaatteita kierrätykseen, sillä he muutenkin ostavat alalla työskentelevien mukaan enemmän vaatteita kuin miehet.

– Miehet käyttävät vaatteet loppuun. Se on käsittääkseni ihan yleiseurooppalainen ilmiö, sanoo käytettyjä vaatteita myyvän Recci-yrityksen toimitusjohtaja Heikki Laine.

Nora Virtasen arvio on, että kierrätykseen tulevista vaatteista jopa kahdeksan tuotetta kymmenestä on naisilta.

Kuinka paljon näistä vaatteista on sitten uusia? Asiaa voi havainnollistaa näin: Jos Hope ry. vastaanottaa 20 säkkiä vaatteita, niistä noin puolet on käyttökelvottomia. Toinen puolikas voidaan laittaa kiertoon uusille omistajille. Näiden joukossa on kourallinen aivan uusia vaatteita.

Upouusien vaatteiden laittaminen kierrätykseen ei ole siis jättimäinen ilmiö, mutta kuitenkin tunnistettava kuluttajien käyttäytymismalli.

Uusia käyttämättömiä vaatteita, jotka on tuotu kierrätykseen Uffille.
Uudet vaatteet tunnistaa siitä, että niissä on vielä alkuperäinen hintalappukin tallella. Kuva: Tuomo Björksten/Yle

Käytettyjä vaatteita päätyy Afrikkaan

Ylen MOT selvitti tänään julkaistussa jutussa, mihin huonokuntoiset tai myymättä jääneet vaatteet kierrätetään. Sen saaminen selville olikin yllättävän vaikeaa, ja MOT joutui turvautumaan pieniin vaatteisiin kiinnitettyihin lähettimiin, jotka lähettivät paikannustietoa toimitukselle.

Suomalaiset heittävät kierrätykseen joka vuosi 70 miljoonaa kiloa tekstiilejä. Tästä massasta päätyy eri reittejä pitkin satojatuhansia kiloja Mosambikin Maputon markkinoiden kaltaisiin paikkoihin, jossa ne löytävät jälleen uusia käyttäjiä parin viikon kuluttua vaatteiden saapumisesta.

Jos vaatteet ovat riittävän huonokuntoisia, ne eivät kelpaa myytäväksi edes Afrikassa. Silloin ne vain heitetään pois ilman, että materiaaleja käytettäisiin hallitusti edes energiantuotantoon niin kuin muuta kotitalousjätettä Suomessa käytetään.

Tämä juttu on osa Ilmasto-Jenni-sarjaa, jossa Jenni Frilander etsii (ja löytää) kahdeksan tapaa torjua ilmastonmuutosta ja ilmastoahdistusta.

Lue lisää:

Vaatekaaoksen selättänyt Katri Kallio, 35, omistaa vain 50 vaatetta – Katso video, miten elämä helpottui ja ilmasto kiittää

Kierrätyslaatikosta kansainväliseksi kauppatavaraksi – minne vanhat vaatteesi päätyvät?

Miten sinä kierrätät vaatteita? Keskustelu on avoinna 18.2. klo 23 asti.

Katso kaikki Ilmasto-Jenni-videot:

Ilmasto-Jennin banneri

Suosittelemme