Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kokemäen seurakuntakriisi: Turun piispan määräämä konsultti uskoo sovun syntyyn

Kokemäellä hiertävät luottamushenkilöiden ja kirkkoherran välit siinä määrin, että Turun tuomiokapituli päätti pestata seurakuntaan konsultin ratkomaan kiistoja.

Rakennukseen osoittava kyltti.
Kokemäen seurakunnan kiistoihin halutaan saada konsultin johdolla viimein sopu. Kuva: Katja Halinen / Yle
Tapio Pukkila
Avaa Yle-sovelluksessa

Kokemäen seurakunnan tulehtuneeseen tilanteeseen halutaan saada sovinto.

Kyse on luottamushenkilöiden ja kirkkoherra Hannu Tomperin välirikosta, jota on ratkonut Turun tuomiokapitulin asettama selvittäjä Ari Hukari marraskuun lopusta lähtien.

Kiistan aikana seurakuntaneuvosto on vaatinut kirkkoherra Tomperin irtisanomista. Kirkkoherra on puolestaan syyttänyt luottamushenkilöitä kiusaamisesta. Tuomiokapitulin mielestä erottamiseen ei ole perusteita.

Turun piispa Kaarlo Kalliala luonnehti Kokemäen seurakunnan ja hallinnon toimintakulttuuria poikkeuksellisen huonoksi ennen selvityshenkilön nimittämistä.

Konsultiksi pestattu Hukari sanoo, että vastuunkantajilla Kokemäellä on nyt halua korjata aiheutunut tilanne ja että kaikilla osapuolilla on vilpitön halu toimia seurakunnan parhaaksi.

Tuomiokapitulin päätöksellä Hukari jatkaa edelleen työtään Kokemäen seurakunnan tukena.

Konsultti löysi kolme kipupistettä

Konsultti Ari Hukari nimeää kirkkoherran ja luottamushenkilöiden välisessä yhteistyössä kolme kipupistettä.

Ristiriitoja ja näkemyseroja on seurakunnan kiinteistöstrategiasta ja kiinteistöistä sekä niiden korjauksesta.

Julkinen keskustelu Kokemäen seurakunnan asioista on ollut konsultin havaintojen mukaan mediassa negatiivista. Mielipidekirjoittelu on ollut repivää ja seurakuntaa mustamaalaavaa.

Kolmantena huomiona on, että seurakunnan päätöksentossa ja kokoustyöskentelyssä on ollut kitkaa.

Parannusta yritetään saada työpajoilla

Kokemäen seurakunnan asioihin haetaan korjausta konsultin johdolla työpajoissa.

Tarkoitus on keskusteluin muun muassa selkiyttää luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden työnjakoa. Tavoitteena on rakentaa uudestaan yhteistyö ja luottamus kirkkoneuvoston ja kirkkoherran välille.

Seurakuntaan perustetaan johtoryhmä ja sille luodaan selkeä tehtävänkuva. Tavoitteena on myös hyödyntää luottamushenkilöiden asiantuntemusta.

Työlistalla on myös kirkkoherran ja talouspäällikön vastuiden jako.

Kokemäen seurakunnan kriisiin haetaan ratkaisua – Turun piispa saa tilantesta raportin alkuvuoden aikana

Turun piispa: "Kokemäen seurakunnan toimintakulttuuri on poikkeuksellisen huono"

Tuomiokapituli: Kokemäen kirkkoherran erottamiselle ei perusteita

Suosittelemme sinulle