Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Täältä saadaan pian materiaalia jopa miljoonaan sähköauton akkuun vuodessa – lue ja katso, mistä Terrafamen akkukemikaalitehtaassa on kyse

Yle kävi Terrafamen kaivosalueella, johon valmistuu yksi maailman suurimmista akkukemikaalitehtaista.

Terrafamen akkukemikaalitehtaan rakennustyömaa.
Akkukemikaalitehdas tulee työllistämään Sotkamossa 150 ihmistä. Rakentamisvaiheessa tehdas työllistää parhaimmillaan noin 600 henkilöä. Kuva: Mari Jäntti / Yle
Mari Jäntti
Avaa Yle-sovelluksessa

SOTKAMO Sotkamoon on valmistumassa maailman mittapuulla iso akkukemikaalitehdas. Tehdas rakennetaan Terrafamen teollisuusalueelle nykyisen metallitehtaan viereen ja siellä tullaan käsittelemään kaivoksen koko nykyinen nikkeli-kobolttisulfidin tuotantomäärä.

Yle kävi katsomassa, miltä akkukemikaalitehdas tässä vaiheessa näyttää, ja kuinka se tulee toimimaan.

Lue myös: Suomi haluaa akkuvalmistuksen suurvallaksi – hypestä pitäisi ottaa puolet pois arvio emeritusprofessori

Terrafamen akkukemikaalitehdas valmistumassa.
Akkumateriaalien valmistuksessa on kolme päävaihetta: paineliuotus, uutto ja kiteytys. Paineliuotus on ensimmäinen vaihe. Kuvassa on kolme raudansaostusreaktoria, joissa paineliuotuksesta tulevasta liuoksesta poistetaan jäännösrauta. Kuva: Mari Jäntti / Yle

Akkukemikaalitehtaalla tullaan tuottamaan nikkelisulfaattia, kobolttisulfaattia ja sivutuotteena syntyy myös ammoniumsulfaattia. Raaka-aineena prosessissa käytetään Terrafamen nykyistä päätuotetta nikkeli-kobolttisulfidia.

Nikkelisulfaattia ja kobolttisulfaattia käytetään sähköautojen akkujen valmistuksessa. Sähköautojen määrän ennustetaan tällä vuosikymmenellä monikymmenkertaistuvan.

Terrafamen akkukemikaalitehtaan laitteita.
Paineliuotuksen jälkeen prosessissa on erillinen raudanpoistovaihe ja neste-nesteuuttoon perustuva liuospuhdistusvaihe ennen varsinaisten tuotteiden valmistusta. Kuva: Mari Jäntti / Yle
Terrafamen akkukemikaalitehtaan rakennustyömaa.
Jäljellä jäävät puhtaat nikkelisulfaatti- ja kobolttisulfaattiliuokset pumpataan viimeiseen prosessivaiheeseen eli kiteytykseen. Rautasakka ja muut poistettavat prosessiaineet palaavat takaisin bioliuotuskiertoon. Kuva: Mari Jäntti / Yle

Vuosittain tehtaalta tulee valmistumaan 170 000 tonnia nikkelisulfaattia ja 7400 tonnia kobolttisulfaattia. Tämä määrä nikkelisulfaattia riittää noin miljoonaan sähköauton akkuun, kobolttisufaatti riittää noin kolmensadan tuhannen sähköauton akkuun.

Akku on sähköauton kallein osa, ja se painaa satoja kiloja.

Terrafamen akkukemikaalitehtaan laitteistoa.
Uuttovaiheessa nikkeli-sulfaatti ja koboltti-sulfaatti erotetaan toisistaan. Tässä vaiheessa ne ovat nestemäisessä muodossa. Erotettavat metallit palaavat takaisin käsittelyyn. Kuva: Elisa Kinnunen / Yle
Terrafamen akkukemikaalitehdas valmistumassa.
Kiteytysvaihe tapahtuu tässä rakennuksessa. Kiteytyksessä nestemäisistä nikkeli- ja kobolttisufaatista haihdutetaan vesi pois, jolloin niistä saadaan kiinteää metallisuolaa. Kuva: Elisa Kinnunen / Yle
Terrafamen akkukemikaalitehtaan rakennustyömaa.
Valmis nikkeli- ja kobolttisulfaatti pakataan tuhannen kilon suursäkkeihin, jotka kuljetetaan merikonteissa asiakkaille. Kuva: Elisa Kinnunen / Yle

Sotkamoon rakenteilla olevan akkukemikaalitehtaan lisäksi Suomessa on kaksi akkukemikaaleja tuottavaa laitosta. Toinen on Kokkolassa ja toinen Harjavallassa.

Valmistuessaan Terrafamen akkukemikaalitehdas tulee olemaan Suomen ja yksi maailman isoimmista yksittäisistä nikkelisulfaatin tuotantolaitoksista.

Suurista tuotantomääristä huolimatta Terrafamen akkukemikaalitehtaasta ei yhtiön mukaan juuri aiheudupäästöjä ympäristöön.

Pullo nikkelisulfaattia ja kobolttisulfaattia.
Pussissa oleva musta aine on Terrafamen päätuotetta, eli nikkeli-kobolttisulfidia. Siitä saadaan jalostamalla nikkelisulfaattia ja kobolttisulfaattia. Kuva: Elisa Kinnunen / Yle

Tällä hetkellä Kiina, Japani ja Etelä-Korea hallitsevat akkujen ja sähköautojen valmistamista. Esimerkiksi Terrafamen materiaalit lähtevät ulkomaille. Tällä hetkellä Suomessa akkutuotantoa on Salossa.

Suomi on kuitenkin Euroopan ainoa maa, jossa kaivetaan kaikkia arvokkaita sähköauton akkuihin käytettäviä mineraaleja.

Sotkamon akkukemikaalitehtaan koekäyttö on tarkoitus aloittaa kesällä ja tuotanto ensi vuoden tammikuussa.

Juttua varten on haastateltu Terrafamen akkukemikaalitehtaan teknologiapäällikkö Jouni Pakarista ja viestintäjohtaja Sanna Päiväniemeä.

Juttua korjattu 21.2.2020 kello 14.08: Jutussa luki aikaisemmin virheellisesti, että Suomessa ei ole akkutuontatoa. Juttuun lisätty tieto, että Salossa on akkutehdas.

Keskustele aiheesta perjantaihin kello 23:een saakka!

Suosittelemme