Toholampinen Aira Oravala saapuu reseptihoitajan pakeille pahentuneiden flunssaoireiden takia pienellä Kannuksen terveysasemalla Keski-Pohjanmaalla.
Yskä ja limaisuus vaivaavat, ja perussairaus astma vielä pahentaa oloa.
Kaksi vuotta laajemmin valmiuksin työskennellyt reseptihoitaja Sari Kukkohovi pystyy tutkimaan Oravalan koulutuksensa ansiosta tavallista tarkemmin. Samalla käynnillä Kukkohovi kuuntelee potilaan keuhkot, tarkistaa poskiontelot, korvat, nielun ja tulehdusarvot. Hän konsultoi myös lääkäriä antibioottien tarpeesta.
Oravala saa lopulta avun yhdellä käynnillä nopeasti, sekä lääkkeet ja hoito-ohjeet kotiin.
Hän säästyy myös parinkymmenen kilometrin lisälenkiltä.
– Tällainen palvelu on erittäin tärkeä, nyt ei tarvitse mennä lääkäriin. Ja onhan itselläni lyhyempi keikka tänne Kannukseen kuin Kokkolaan, kertoo Oravala huojentuneena.
Valtio avittaa sadan uuden hoitajan lisäkoulutusta
Koko maassa kuitenkin vasta noin 500 sairaanhoitajalla on oikeus määrä lääkkeitä rajatusti, vaikka hoitajien oikeuksia laajennettiin jo kymmenen vuotta sitten.
Reseptihoitajien määrä on yleistynyt melko hitaasti, vaikka viime vuonna määrä kasvoi. Muutosta on jarruttanut tuhansia euroja maksava koulutus. Tähän asti hoitajan 5 000 euron lisäkoulutus on mennyt osin työnantajan kukkarosta.
Nyt valtio toivoo lisäporkkanarahasta potkua ja on luvannut tänä vuonna maksaa koko maassa lisäkoulutuksen sadalle hoitajalle. Viime vuonna lisäkouluttautui noin 70 hoitajaa.
Moni sairaanhoitopiiri on innostunut valtion kädenojennuksesta ja myös Keski-Pohjanmaalla aiotaan tarttua siihen, kertoo sosiaali- ja terveyspalveluista Keski-Pohjanmaalla vastaavan Soiten johtava ylihoitaja Piia Kurikkala.
– Ehdottomasti ollaan kiinnostuneita lisäkouluttamaan hoitajia. Kokemukset heidän työpanoksesta ovat erittäin hyviä. Tälläkin hetkellä meillä on yksi hoitaja koulutuksessa. Toki työntekijän pitää olla itse motivoitunut, ja työnantajalla taas oltava selkeä tarve lisäosaamiselle, sanoo Kurikkala.
Lisää varmuutta potilaan tutkimiseen
Noin 1,5 vuotta ja 5 000 euroa maksava lisäkoulutus laajentaa sairaanhoitajan osaamista.
Yhtenä osiona koulutuksessa on rajattu oikeus määrätä lääkkeitä ja opinnoissa juuri lääkeaineopin osuus on suuri. Koulutus antaa myös selvästi laajemmat valmiudet potilaan hoidon tarpeen arviointiin ja tutkimiseen.
Etenkin silmä-, nielu-, virtsa- ja ylähengitystietulehdukset voivat hoitua yhdellä hoitajan käynnillä ja lievistä terveysongelmista kärsivät hyötyvätkin hoitajan koulutuksesta eniten.
Kannuksen terveysasemalla työskentelevä Sari Kukkohovi on tehnyt sairaanhoitajan työtä tavallista laajemmin jo pitkään. Hän on kouluttautunut sydänpotilaiden hoitajaksi, päivystäväksi sairaanhoitajaksi ja hankkinut myös reseptihoitajan lisäkoulutuksen.
Ehdottomasti ollaan kiinnostuneita lisäkouluttamaan hoitajia. Kokemukset heidän työpanoksesta ovat erittäin hyviä.
Piia Kurikkala, johtava ylihoitaja
– Olen saanut varmuutta tutkia esimerkiksi poskionteloita ja silmätulehduksia. Osaan määrätä lääkkeitä taudin oireenmukaiseen hoitoon. Myös into tehdä työtä on kasvanut entisestään, kun pystyn auttamaan potilasta paremmin.
Keski-Pohjanmaalla työskentelee tällä hetkellä yli kymmenen reseptihoitajaa, valtaosa heistä sairaalan päivystyksessä, mutta reseptihoitajia on myös neuvola- ja kouluterveydenhuollossa sekä terveyskeskuksissa.
Reseptihoitajan laaja osaaminen auttaa koko työyhteisöä
Suurin apu lisäkoulutuksen saaneista on sosiaali- ja terveysministeriönkin mukaankin terveysasemilla. Reseptihoitajat ovat nopeuttaneet potilaiden hoitoa etenkin pienemmillä asemilla.
Hoitajan laajempi osaaminen auttaa koko työyhteisöä.
– On koko yhteisön etu, jos hoitaja voi omalla vastaanotollaan hoitaa enemmän potilaita ja vielä kokonaan loppuun saakka. Näin varsinkin, jos lääkäritilanne on heikko, kertoo johtava ylihoitaja Piia Kurikkala.
Tämän vuoden maaliskuussa sairaanhoitajien määrättävissä olevien lääkkeiden valikoimaa laajenee. Valikoimaan lisätään muun muassa allergia-, astma- ja diabeteslääkkeitä sekä sydän- ja verisuonisairauksien hoidossa käytettäviä lääkkeitä.
Myös Sari Kukkohovi on tutkaillut jo laajennettua lääkelistaa. Kuitenkin jokaisessa sairaanhoitopiirissä reseptihoitajan lääkelista sovitaan erikseen työnantajan kanssa.
– Jatkossa saan todennäköisesti uusia laajemmin ainakin sydän- ja verenpainepotilaiden lääkkeitä. Eli taas yksi uusi keino, jolla voin auttaa potilasta.