Lännenpuoleinen tuuli voimistuu lauantaina illalla ja sunnuntain vastaisena yönä myrskyksi. Suomen lounaisissa maakunnissa esiintyy vaarallisen voimakkaita myrskypuuskia. Myrsky on jo nopeasti ohi ja sunnuntaina tuulet heikkenevät.
Ilmatieteen laitoksen mukaan maa-alueilla tuuli voimistuu myrskypuuskiin laajalti maan etelä- ja keskiosassa. Voimakkaimmat tuulenpuuskat on havaittu Rauman ja Turun välisellä alueella. Esimerkiksi Kustavin Isokarilla mitattiin 31,9 metriä sekunnissa.
Länsi-Suomen merivartiosto kertoo Twitterissä, että sen havaintojen mukaan korkeimmat yksittäiset aallot saavuttivat Kökarin lounaispuolella jopa 10,3 metrin korkeuden.
Voimakkaan tuulen arvioidaan aiheuttavan runsaasti puiden kaatumisia ja sähkökatkoja.
Sadetta oli lauantaina jo tullut paikoin 30 millimetriä, erityisen roimasti on satanut maan lounaisosissa, kertoo Ylen meteorologi Anne Borgström.
Borgströmin mukaan maan roudattomuus ja maaperän märkyys aiheuttaa sen, että puut kaatuvat nyt tavallista herkemmin.
– Vettä on helmikuussa tullut etelässä paikoin noin 90 mm, tavanonomaisena talvena määrä on alle 40 mm. Etelä- ja lounaisrannikolla routaa on paikoitellen alle sentin, Borgström sanoo.
Routaa esiintyy Ympäristöhallinnon mukaan poikkeuksellisen vähän, maan etelä- ja keskiosissa roudan syvyys on 5–15 cm, mikä on 15–30 cm ajankohdan keskiarvoja vähemmän.
Jo iltapäivällä puita oli kaatunut Tilannehuoneen hälytyskartan mukaan runsaasti varsinkin Länsi-Uudellamaalla. Sähköttä oli illalla pahimmillaan yli 23 000 asiakasta, eniten sähköttömiä oli eri puolilla Uuttamaata, Kymenlaaksoa ja Etelä-Karjalaa. Sunnuntaiaamuna viiden aikaan sähköttä oli yhä noin 7 000 asiakasta.
Matalapaineen yhteydessä merivesi nousee erittäin korkealle Saaristomerellä ja Selkämerellä ja korkealle Suomenlahdella, Merenkurkussa ja Perämerellä. Lisäksi lounaisilla ja eteläisillä merialueilla esiintyy kovaa, yli nelimetristä ja Pohjois-Itämeren itäosissa jopa seitsenmetristä myrskyaallokkoa.
Laivat liikennöivät toistaiseksi normaalissa aikataulussaan
Tallink-Siljan mukaan sen laivat ovat liikennöimässä normaalien aikataulujen mukaan.
Maarianhamina saatetaan jättää Tukholman reiteillä käymättä, mutta tilanteen näkee vasta yön aikana, kertoi Tallink-Siljan viestintäpäällikkö Marika Nöjd.
Suurempia myöhästymisiä ei Nöjdin mukaan Tallink-Siljan laivoilla ole viime päivien myrskytuulista huolimatta tapahtunut. Maanantaina Tukholmaan matkalle olleen Silja Symphonyn keulasta hajosi myrskyn seurauksena suurikokoinen ikkuna kahdeksannen kannen yökerhossa.
– Ilmeisesti kova aalto oli täräyttänyt laivan runkoon ja sen seurauksena sisäikkuna hajosi, Nöjd kertoi.
Viking Linen osalta Katajannokan terminaalipäällikkö kertoi, ettei ainakaan toistaiseksi Viking Linen laivoja olla peruttu tai aikatauluihin tiedossa muutoksia. Myös Eckerö Linen Tallinnan Länsiterminaalista kerrottiin yhtiön alusten kulkevan Helsingin ja Tallinnan välillä aikataulussa.
Leudon ja sateisen talven seurauksena järvien vedenkorkeudet ovat ajankohdan keskitason yläpuolella Lappia lukuun ottamatta.
Tulvakeskus arvioi loppuviikon sateiden nostavan jokien pinnat tulvakorkeuksiin Uudellamaalla, Lounais-Suomessa ja länsirannikon vesistöissä. Tulvavedet ovat nousseet pelloille saakka osassa Lounais- ja Länsi-Suomea ja tie on ollut poikki ainakin Vihdissä.
Meriveden korkeuden nousu aiheuttaa huolta pelastuslaitoksille
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen päivystävän päällikön Heikki Kervisen mukaan tuulen katkomat puut ovat aiheuttaneet noin 90 tehtävää, mutta vielä suurempaa huolta on aiheuttanut meriveden korkeuden nousu. Merivesi on 90–130 cm normaalia korkeammalla.
– Koko viikon on ollut Espoon Suomenojalla ongelmaa ja pumppaukset käynnissä työmailla. Yksi rivitalo on suojattu vallituksilla ja jäteveden puhdistamon juoksutukset on yritetty pitää maltillisena, Kervinen kertoo.
Hän sanoo pelastuslaitoksen jo varautuneen yöllä kiihtyvän tuulen nopeuden aiheuttamiin tuulitehtäviin.
– Toistaiseksi ei ole tiedossa, että vettä olisi tulvinut ihmisten kellareihin, mutta Espoon kevyen liikenteen Rantaraitti on poikki ja Raaseporissa Rantakatu on myös poikki, Kervinen sanoo.
Satakunnan pelastuslaitos kertoi illalla, että merivesi on noussut ja peittää Eurajoella Rajakarintie 227 ja Kolhantie 20 välin Sähköpylväitä on kaatunut, tien käyttöä pyydetään välttämään toistaiseksi.
Raumalla kanaali tulvii yli äyräidensä. Satakunnan pelastuslaitos on käynyt paikalla. Päivystävän palomestarin mukaan käytännössä vesi kulkeutuu minne kulkeutuu ja sunnuntaina tutkitaan vahingot. Kaupungille on ilmoitettu asiasta ja he tekevät mahdollisesti suojaavia toimenpiteitä lähirakennusten, kuten kauppaopiston ja ammattikoulun osalta.