Suomen historian tuhoisimmista junaturmista tulee maaliskuussa kuluneeksi 80 vuotta.
Ruotsiin evakkolapsia kuljettanut juna törmäsi matkustajajunaan Iittalassa. Vain reilua viikkoa myöhemmin sotilaita rintamalle kuljettanut juna ja tavarajuna törmäsivät Turengissa. Kolmas vakava junaturma sattui vain muutama päivä sodan päättymisen jälkeen Punkaharjulla surmaten siirtoväkeä.
Noin kahden viikon sisällä tapahtuneet junaturmat vaativat yhteensä 84 kuolonuhria. Sotasensuurin vuoksi onnettomuuksista ei uutisoitu lainkaan.
Miksi Iittalan onnettomuus tapahtui?
31 kuoli, kun evakkolapsia Ruotsiin kuljettanut juna törmäsi pohjoisesta tulleen pikajunan kanssa 1,5 kilometriä Iittalan asemalta etelään. Evakkojunan 23 kuolleesta lapsia oli 15. Pikajunan matkustajia menehtyi kahdeksan. Turma tapahtui yöllä 3.–4. maaliskuuta 1940.
Rajussa törmäyksessä junien veturit ja alkupään vaunut murskaantuivat. Sotalapsia kuljettaneen junan veturi ja sen ensimmäiset vaunut syttyivät palamaan. Suurin osa uhreista menehtyi tulipalossa.
Lapsijunaa ajoi 32-vuotias Jalo Leppänen. Alun perin toisen veturinkuljettajan piti ajaa, mutta hän oli sairastunut ja Leppänen tuurasi.
Jalo Leppäsen pojan tytär, filosofian tohtori Anita Näslindh-Ylispangar on tutkinut onnettomuutta VR:n arkistoista ja Kansallisarkistossa. Hän kumoaa epäilyt sekä sabotaasista että lumipyrystä onnettomuuden syynä. Lumipyry alkoi vasta onnettomuuden jälkeen.
Näslindh-Ylispangar pitää onnettomuuden perimmäisenä syynä sotaa.
– Ihmiset joutuivat toimimaan äärirajoilla, vaikeissa olosuhteissa ja väsyneinä. Ilman sotaa tätä onnettomuutta ei olisi sattunut, hän toteaa.
Pikajuna lähti Tampereelta yli tunnin myöhässä. Junien oli määrä kohdata Iittalan asemalla, mutta pikajuna ei pysähtynytkään asemalle. Koska radio- tai muuta yhteyttä ei ollut, juniin ei saatu tietoa, että samalla raiteella on tulossa vastaan toinen juna.
Onnettomuudessa Jalo Leppänen paloi veturissaan ja hänestä jäi jäljelle ainoastaan rintaan kiinni palanut taskukello. Se on nyt Näslindh-Ylispangarilla muistona traagisesta onnettomuudesta, joka vei isän kaksivuotiaalta pojalta ja hänen neljän kuukauden ikäiseltä veljeltään
Pikajunan kuljettajan syytteet hylättiin
Sotasensuurin vuoksi onnettomuudesta ei uutisoitu lainkaan ja muutenkin siitä on vähän julkista tietoa. Epävarmaa on ollut jopa se, milloin törmäys tapahtui. Aiemmin onnettomuusajaksi on arvioitu kello 00.45 tai jo ennen puolta yötä.
Näslindh-Ylispangar tutki, että entiselle Rautatiehallitukselle tehdyssä selvityksessä onnettomuuden tapahtuma-ajaksi on merkitty 00.17.
– Tätä ajankohtaa tukee se, että ylimääräinen juna oli saanut kello 00.00 luvan jatkaa matkaa Leteensuolta, joka on noin kuusi kilometriä Iittalan eteläpuolella, Näslindh-Ylispangar kertoo.
Piispa Aleksi Lehtonen siunasi onnettomuuden uhrit toisena pääsiäispäivänä 25. maaliskuuta 1940 Malmin kappelilla. Siunaustilaisuuteen oli järjestetty surujuna, joka kulki Helsingin rautatieasemalta suoraan Malmin hautausmaalle.
Onnettomuudesta hengissä selvinneen pikajunan kuljettaja tuomittiin kihlakunnan oikeudessa 31 kuolemantuottamuksesta vuoden vankeuteen ja 1,3 miljoonan markan korvauksiin, mutta hovioikeus vapautti kuljettajan. Sen sijaan junanlähettäjän 100 päiväsakon tuomio pysyi voimassa.
Vielä vakavampi turma heti perään
Iittalan onnettomuudesta ehti kulua vain reilu viikko, kun hämäläisillä raiteilla rysähti taas. Loimaalta Viipurin läheisyyteen sotilaita ja hevosia kuljettamassa ollut juna törmäsi tavarajunan kanssa Turengissa 12. maaliskuuta kello 05.28.
Junanlähettäjänä toiminut nuori rautatievirkamiesharjoittelija antoi tavarajunalle lähtöluvan Turengista, vaikka sotilasjuna oli jo ohittanut kohtaamispaikaksi sovitun Harvialan.
Junat havaitsivat toisensa ja aloittivat jarrutuksen, mutta onnettomuutta ei pystytty estämään. Junat törmäsivät Turengin ja Harvialan välillä. Törmäyshetkellä sotilasjunan nopeus oli 40 ja tavarajunan 25–30 kilometriä tunnissa.
Sotilasjunassa ollut 24-vuotias Holger Leino kertoi Laitilan Sanomissa vuonna 1990, että onnettomuutta luultiin aluksi pommitukseksi. Törmäys aiheutti suurta tuhoa. Ihmiset jäivät puristuksiin rikkoutuneisiin vaunuihin kuin hiirenloukkuun. Leino itse matkusti samassa vaunussa hevosten kanssa.
Rysäyksessä vauhkoontuneet hevoset olivat vaaraksi. Leinon onnistui saada törmäyksessä vaurioitunut hevosvaunun ovi auki. Sekasortoa aiheuttaneita hevosia jouduttiin ampumaan, etteivät ne tallaisi loukkaantuneita tai aiheuttaisi lisävahinkoa.
Onnettomuus vaati 39 ihmisen hengen, loukkaantuneita oli 69. Turmassa kuolleet kuuluivat 71. kuormastokomppaniaan, jonka miehet olivat kotoisin Lounais-Suomesta. Kuolleista peräti 15 oli Laitilasta.
Lähdettäessä miehistön vaunut olivat junassa viimeisinä, mutta Toijalassa vaunujen järjestys vaihtui päinvastaiseksi. Tämä vaikutti siihen, että onnettomuudessa kuolleiden määrä nousi suureksi.
Turman syyksi epäiltiin jopa sabotaasia, mutta junanlähettäjä myönsi törkeän huolimattomuuden ja hänet tuomittiin yli kahdeksi vuodeksi vankeuteen ja korvauksiin. Junanlähettäjän kerrottiin ennen onnettomuutta olleen hereillä 36 tuntia.
Uutisointi olisi ollut harkitsematonta
Myös Turengin onnettomuus pimitettiin sotasensuurin nimissä. Seuraavan päivän lehdissä tärkeämpää oli kertoa Moskovan rauhansopimuksen allekirjoittamisesta ja talvisodan päättymisestä.
Suomen Sotahistoriallisen Seuran puheenjohtaja Mikko Karjalainen pitää sotasensuuria isossa kuvassa normaalina toimintana.
– Onnettomuuksista uutisointi olisi ollut harkitsematonta ja niistä kertominen suurempi uutinen kuin niiden salaaminen. Tieto olisi kulkeutunut sitä kautta viholliselle.
Karjalainen toteaa, että talvisodasta on kaikkiaan vähän kuvia. Jatkosodasta kuvia löytyy selvästi enemmän.
Puolustusvoimilla ei ollut kiinnostusta junaonnettomuuksien kaltaisten tapahtumien kuvaamiseen, jollei syyksi epäilty sabotaasia tai vastaavaa toimintaa. Sen sijaan rautatieviranomaisia kuvaaminen on saattanut kiinnostaa.
– Ulkopuoliset ovat voineet onnettomuuden jälkiä kuvata, mutta talvisodan olosuhteissa ja sen aikaisilla kameroilla kuvaaminen oli hankalaa, huomauttaa Karjalainen.
Sekä Iittalan että Turengin onnettomuudessa oma merkityksensä saattoi olla sillä, että sodan vuoksi junat liikkuivat pimennettyinä.
Kolmas paha turma pian rauhan tultua
Vuoden 1940 maaliskuussa sattui vielä kolmaskin vakava junaturma. Punkaharjulla Putikon rautatieasemalla tavarajuna törmäsi siirtoväkeä kuljettaneeseen junaan 18. maaliskuuta. Tässä onnettomuudessa kuoli 14 ja loukkaantui 23 ihmistä.
Myös rauhanajan vakavin junaturma sattui maaliskuussa. 15. maaliskuuta 1957 Kalvolan Kuurilassa 26 ihmistä kuoli ja 59 loukkaantui moottoripikajunan ja höyryveturin vetämän yöpikajunan törmäyksessä. Onnettomuuden muistomerkki paljastettiin 60 vuotta myöhemmin.
Kuurilan onnettomuuden jälkeen vakavin junaturma sattui sekin maaliskuussa. 10 ihmistä kuoli ja 94 loukkaantui Jyväskylässä 6. maaliskuuta 1998. Poikkeukselliset raidejärjestelyt vaikuttivat siihen, että juna saapui ratapihalle huomattavaa ylinopeutta. Pääsyyksi todettiin junankuljettajan inhimillinen erehdys opastinten tulkinnassa.