Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Julian Assangen luovutusoikeudenkäynti alkaa tänään Lontoossa - tietovuotosivuston perustajaa uhkaa jopa 175 vuoden tuomio Yhdysvalloissa

Kiistellyssä oikeudenkäynnissä punnitaan sitä, onko luovutukseen perusteet. Yhdysvallat syyttää Assangea 18 syytekohdan nojalla, muun muassa 100 vuotta vanhaan vakoilulakiin perustuen, kirjoittaa toimittaja Pasi Myöhänen Lontoosta.

 Vivienne Westwood
Muotisuunnittelija Vivienne Westwood puolustaa Julian Assangea mielenosoituksessa Lontoossa. Kuva: Vickie Flores / EPA
Pasi Myöhänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Tietovuotaja Julian Assangelta ei puutu valovoimaisia tukijoita. Lontoossa luovutusoikeudenkäynnin kynnyksellä järjestetyssä mielenosoituksessa häntä puolusti niin muotiguru Vivienne Westwood kuin Pink Floyd -yhtyeen Roger Waters.

Paikalla oli myös Australiasta saapunut Assangen 75-vuotias isä. John Shipton pitää Assangen luovuttamista Yhdysvaltoihin kuolemantuomiona pojalleen.

– Kaikki hänen ihmisoikeutensa on rikottu. Koko prosessi on mätä, Shipton sanoi mielenosoittajille lauantaina.

Julian Assange ehti pakoilla oikeutta Ecuadorin suurlähetystössä Lontoossa 7 vuotta kunnes hänen turvapaikkansa viime vuoden huhtikuussa peruttiin.

Juhlitusta tietovuotajasta tuli kiistelty hahmo

Julian Assange nousi kansainväliseen julkisuuteen vuonna 2010, kun hänen perustamansa Wikileaks-sivusto paljasti tietoja Yhdysvaltojen hallituksen ja sotavoimien väärinkäytöksistä Irakissa ja Afganistanissa.

Mediayleisön tietoisuuteen iskostui etenkin video, jossa yhdysvaltalaissotilaat teurastivat Apache -helikopteristaan viattomia siviilejä kuin tietokonepelissä.

Tuolloin Assangea juhlittiin laajasti sankarina, mutta pian suosio alkoi hiipua.

Syytökset seksuaalirikoksista Ruotsissa tekivät hänestä monen mielessä vastenmielisen henkilön.

Samalla entiset yhteistyökumppanit kritisoivat Assangea siitä, että Wikileaks julkaisi salaisiksi luokiteltuja tietoja punnitsematta niiden tärkeyttä yleisölle - tai seurauksia dokumenteissa mainituille henkilöille.

Esimerkiksi Wikileaksin kanssa yhteistyötä tehnyt The Guardian -lehti katsoo kirjoituksessaan, että sensuroimattomien tietojen julkaiseminen oli virhe.

Guardian vaati pääkirjoitussivuillaan myös Assangen lähettämistä Ruotsiin vastaamaan seksuaalirikossyytteisiin, joista Ruotsin syyttäjä nyt on luopunut ennen kaikkea todistuslausuntojen vanhentumisen vuoksi.

Oikeus punnitsee laillisuutta ei Assangea henkilönä

Julian Assange herättää vahvoja tunteita, mutta tänään alkavassa oikeudenkäynnissä punnitaan vain sitä onko hänen luovuttamiselleen Yhdysvaltoihin oikeudelliset perusteet.

Oikeus ei puutu siihen millainen Assange on henkilönä tai olivatko kaikki hänen tietopaljastuksensa viisaita.

Yhdysvallat syyttää Assangea muun muassa salaisten asiakirjojen varastamisesta. Syytekohtia on 18 ja arvostelua herättää erityisesti sata vuotta vanhan vakoilulainsäädännön käyttäminen perusteissa.

Mielenosoitus Julian Assangen puolesta Lontoossa.
Mielenosoitus Julien Assangen puolesta. Kuva: Vickie Flores / EPA

Puolustajien mielestä Assangen luovuttaminen Yhdysvaltoihin toimisi ennakkoesimerkkinä, joka heikentäisi mahdollisuuksia käyttää tietovuotoja journalismin perusteena - ja heikentäisi näin demokraattisia yhteiskuntia.

Assangen oikeudenkäynti on jaettu kahteen osaan. Se jatkuu tämän viikon jälkeen toukokuussa ja päätöstä odotetaan kuukausien päästä.

Sen jälkeen tuloksesta valitetaan korkeampiin oikeusasteisiin – olipa päätös mikä hyvänsä.

Suosittelemme