Pohjois-Italiassa levinnyt paikallinen koronavirusepidemia on saattanut Euroopaan uuteen tilanteeseen koronaviruksen suhteen. Asiantuntijat kokontuvat tänään illalla pohtimaan, miten asia vaikuttaa esimerkiksi maiden varautumissuunnitelmiin jatkossa.
Kyseessä on ensimmäinen epidemia Euroopassa. Italiassa kerrotaan jo kuudennesta koronavirukseen kuolleesta. Yleisradioyhtiö RAI:n mukaan kyse oli syöpää sairastaneesta naisesta. Koronavirustartuntoja Italiassa on todettu yli 220.
Italia on reagoinut tartuntatapauksiin viikonloppuna eristämällä kymmenen kuntaa asukkaineen.
Vaikka tilanne on Euroopassa muuttunut, THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen pitää Italian määräämiä rajoituksia ylimitoitettuna.
– Luulen, että italialaiset tulivat tässä aika pahasti yllätetyiksi. Siellä on nyt tehty toimia, joiden kohdalla olisi ollut hyvä harkita kaksi kertaa miten toimitaan, sanoo Salminen.
Salminen arvioi, että ihmisten liikkumisen rajottaminen – paitsi silloin kun oikeasti tiedetään, että he todella ovat altistuneet tautiin – ei johda hyviin lopputuloksiin.
Salmisen mukaan Italian väkimäärään suhteutettuna kyse on kuitenkin edelleen kohtuullisen pienestä määrästä ihmisiä.
Suomessa vastaava edellyttäisi poikkeuslakia
Vastaavaa kokonaisia kaupunkeja koskevia ulkonaliikkumiskieltoja tai liikkumisen rajoittamisia ei Suomessa voisi tehdä. Siihen tartuntatautilaki ei anna lupaa. Sen sijaan Suomessa olisi mahdollista peruuttaa joitakin tilaisuuksia tai suosituksin vähentää sosiaalista kanssakäymistä.
Suomessa liikkumisen rajoittaminen tartuntataudin kohdalla vaatisi erillistä poikkeuslakia, jollaista käytettäisiin äärimmäisessä kriisitilanteessa. Tämän valmiuslaki oli mahdollinen, jos koronavirus olisi Suomessa erityisen vakavaa suuronnettomuutta vastaava hyvin laajalle levinnyt vaarallinen tartuntatauti.
Ulkoministeriö päivitti tänään Italiaa koskevaa matkustustiedotettaan kehottaen matkustajia noudattamaan erityistä varovaisuutta Italiassa. THL päivittää Italiaa ja koko Eurooppaa koskevaa tilannearviota sivuilleen.
Tarkennettu jutun otsikko ja viimeinen kappale 25.2.2020. Lisätty tieto valmiuslaista, joka mahdollistaisi erilaiset rajoitustoimet mikäli tartuntatauti koettaisi erityisen vakavaksi ja vaarallikseksi ja se olisi rinnastettavissa suuronnettomuuteen.
Lue lisää: