Suomalaisessa urheilussa tapahtui tiistaina jotain todella harvinaista. Painin maailmanmestari ja kaksinkertainen Euroopan mestari Petra Olli ilmoitti lopettamispäätöksestään iltapäivällä.
Olli lopetti uransa vain 25-vuotiaana. On lähes ennenkuulumatonta, että uransa huipulla oleva nuori urheilija päättää lopettaa, vaikka potentiaalisia huippuvuosia olisi vielä useita jäljellä.
Suomesta viime vuosilta mieleen tulee vain lupaavan koripalloilijan Anton Odabasin tapaus. Ollin kohdalla kyse on kuitenkin lajissaan maailman parhaisiin kuuluvasta urheilijasta, eikä nuoresta lupauksesta.
Jos arkistoja kaivelee vähän pidemmälle, muistuu mieleen Marjo Matikaisen lopettamispäätös. Maastohiihdon olympiavoittaja ja moninkertainen maailmanmestari Matikainen lopetti uransa vain 24-vuotiaana keväällä 1989.
Miksi Olli lopetti?
Terveysongelmat ovat vaivanneet Ollia viime kesästä lähtien. Olli ei ole pystynyt painimaan omalla tasollaan pitkään aikaan, mikä loi synkän varjon esimerkiksi Tokion olympiahaaveiden ylle. Toissa viikolla päättyneissä EM-kisoissa Olli kärsi kaksi tappiota vaisuilla esityksillä.
Poikkeuksellisessa lopettamispäätöksessä oli kuitenkin kyse jostain muusta kuin vammoista. Olli myönsi tiedotteessaan suoraan, että suurin liekki ja intohimo urheiluun oli sammunut.
Vielä runsas vuosi sitten Petra Ollia pidettiin Suomen suurimpana mitalitoivona Tokion olympialaisissa. Terveyshuolien jälkeen olympiamitali alkoi näyttää erittäin epätodennäköiseltä. Kenties siksi motivaatio sammui.
Kymmenen vuoden täydellinen omistautuminen
Petra Ollin urheilijabrändi oli loppuun asti rehellinen. Hän ei piiloutunut lopettamishetkellä vammojen taakse, vaan myönsi suoraan, että sisäinen polte urheilemiseen ei ollut enää vaadittavalla tasolla. Se on arvostettavaa.
Päätös kertoo myös huippu-urheilun raadollisesta maailmasta. Olli on omistanut elämänsä 15-vuotiaasta kokonaan painille. Toisin sanoen hän ei ole elänyt tavallista nuoren ihmisen arkea kymmeneen vuoteen.
On täysin ymmärrettävää, että motivaatio on välillä koetuksella. Elämässä on muutakin tärkeää kuin huippu-urheilu.
Kaikesta huolimatta Ollin päätös tuli yllätyksenä. Vaikka motivaatio-ongelmista kuiskittiin urheilupiireissä jo alkuvuodesta, harva uskoi, että Ollin palo lajiin olisi kokonaan sammunut.
Vaatii aikamoista pokkaa myöntää, että motivaatio loppui noin nuorena.
Lue myös:
Painija Petra Olli lopettaa uransa vain 25-vuotiaana: "Tämä on urani vaikein ja raskain päätös"