Britannian hallitus, parlamentti ja poliittiset puolueet ovat vuosikymmenien ajan sulkeneet silmänsä lasten seksuaaliselta hyväksikäytöltä, kertoo tiistaina julkaistu tutkimusraportti.
Poliitikot ovat myös aktiivisesti suojelleet korkeissa asemissa työskennelleitä hyväksikäyttäjiä ja samalla työntäneet lasten tarpeet ja kokemukset taka-alalle.
– On selkeästi huomattavissa, että Westminster on toistuvasti epäonnistunut käsittelemään lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyviä syytöksiä sulkemalla silmänsä ja suojelemalla hyväksikäyttäjiä, tutkinnanjohtaja Alexis Jay sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.
Politiikkapiireissä on huhuttu myös järjestelmällisestä lapsia hyväksikäyttävä "ringistä", mutta uusi tutkimus ei löytänyt todisteita siitä.
Raportti ja tutkinta olivat hallituksen tilaamia, mutta sen tekivät puolueettomat tutkijat.
Konkaripoliitikko erosi tehtävästään raportin tultua julki
Tiettyjen hyväksikäyttäjien tekemisistä on tiedetty Britannian politiikkapiireissä jo vuosikymmenten ajan.
1960–80-luvuilla esimerkiksi liberaalien Cyril Smithin ja konservatiivien Peter Morrisonin tiedettiin olevan "aktiivisia" lapsiin kohdistuvassa seksuaalisessa kiinnostuksessaan. Molemmat poliitikot on myöhemmin aateloitu.
Smith myönsi vuonna 1969 käyttäneensä seksuaalisesti hyväkseen kahta teinipoikaa. Häntä ei kuitenkaan tuomittu. Kymmenen vuotta myöhemmin silloinen liberaalijohtaja David Steel otti lasten hyväksikäytön puheeksi Smithin kanssa, mutta ei kuitenkaan ryhtynyt toimenpiteisiin.
Kun raportti julkaistiin tiistaina, 81-vuotias Steel erosi tehtävästään ylähuoneen jäsenenä ja ilmoitti jäävänsä eläkepäiville. Hän itse arvioi, että hänestä tehtiin raportissa syntipukki Smithin tekemisten varjolla.
Myös konservatiivipiirit tiesivät Morrisonin tekemisistä, mutteivät vieneet asiaa eteenpäin, raportti toteaa. Raportin mukaan toimintamallit ovat esimerkkejä siitä, miten poliittinen kulttuuri vaalii ennemmin mainetta kuin lasten oikeuksia.
Lasten hyväksikäyttö on tullut esiin myös viimeaikaisissa politiikan käänteissä. Vuonna 2017 Britannian alahuoneen edustajaksi pyrki vihreiden poliitikko, joka nimesi vaaliedustajakseen isänsä, joka myöhemmin tuomittiin lapsen raiskaamisesta.