Koronavirus tarttuu ihmisestä toiseen lähinnä pisaratartuntana lähikontaktissa. Aika altistumisesta ensioireiden alkuun on arvion mukaan keskimäärin viisi päivää. Leviämisen tehokkuutta tai tartuttavuusaikaa ei vielä tunneta tarkasti.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen arvioi eilen lähikontaktin yleensä tarkoittavan, että on ollut suorassa suojaamattomassa yhteydessä sairastuneeseen. Julkisessa liikenteessä arvio lähikontaktista tarkoittaa, että on istunut sairastuneen vieressä tai aivan viereisellä penkkirivillä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos muistuttaa hyvästä käsihygieniasta parhaana keinona pienentää tartuntariskiä. Myös muut aiempien epidemioiden aikana annetut ohjeet pätevät myös koronaviruksen torjunnassa.
1. Pese kädet huolellisesti saippualla usein.
THL opastaa käsien pesuun aina, kun tulee ulkoa sisään, ennen ruoan laittoa, WC-käynnin, niistämisen, yskimisen tai aivastamisen jälkeen sekä silloin, jos on koskenut samoja pintoja kuin oireileva ihminen.
2. Yski ja aivasta oikein.
Käytä kertakäyttönenäliinaa ja laita se käytön jälkeen suoraan roskiin. Älä yski tai aivasta kämmeniin, vaan mieluummin hihaan ellei nenäliinaa ole käytettävissä.
3. Älä koskettele kasvojasi.
Helsingin yliopistossa ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtorina työskentelevä Tuomas Aivelo neuvoo, että omia kasvojaan tulee opetella koskettelemaan mahdollisimman vähän. Aivelon mukaan taudit leviävät juuri niin, että ensin kosketaan käsillä jotain ja sitten kosketaan kasvoja. Ihmiset koskettelevat omia kasvojaan tiedostamattaan todella paljon.
4. Pidä hansikkaat kädessä julkisissa tiloissa ja kulkuneuvoissa.
Tartuntariskiä voi pienentää myös välttämällä koskemasta pintoja, joihin monet ihmiset koskevat. Oven kahvoihin tai vesihanoihin voi koskea käsipaperin avulla.
Julkisissa kulkuneuvoissa voi pitää käsineet kädessä, jolloin toisten ihmisten käsistä esimerkiksi kiinnipitotankoihin siirtyneet taudinaiheuittajat eivät pääse niin helposti tarttumaan omiin käsiin.
5. Vältä kättelyä.
Tulevaisuudentutkija Risto Linturi muistutti eilen Facebook-päivityksessään, että SARS-epidemian aikaan kehotettiin välttämään kättelyä. Tervehtimisen voi tehdä kättelyn sijaan vaikka päätä nyökkäämällä tai kyynärpäitä yhteen koskettamalla.
6. Kotivara voi helpottaa karanteeniin joutuvaa.
Kaikista varotoimenpiteistä huolimatta sairastumiselta ei voi aina välttyä. Vaikka ei itse sairastuisikaan, voi koronavirukseen liittyvä karanteeni osua omalle kohdalle.
Jos haluaa helpottaa mahdollisen karanteenin sujumista, voi ruokakaappiin hankkia hieman ylimääräistä varastoa. Yleinen, aina voimassaoleva suositus arjen häiriötilanteisiin on pitää kotona niin sanottua kotivaraa, eli sen verran kuivaruokaa, säilykkeitä ja lääkkeitä, että niiden avulla selviää muutamia päiviä ilman kaupassa käymistä.
Jos epäilet koronavirustartuntaa, ota aina ensin puhelimitse yhteyttä paikalliseen sairaalaan tai terveyskeskuksen päivystykseen, josta saat tarkemmat ohjeet hoitoon hakeutumiseen.
Aiheesta lisää: