Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Mikkelissä koulupalon sytyttäneillä pojilla vahingonkorvausvastuu – vahingot ovat arviolta kolme miljoonaa euroa

Poliisin mukaan poikien ei ollut tarkoitus viime kesänä polttaa koulua, vaan ainoastaan leikkiä tulella.

Mikkelin Tuppuralan koulu palaa, pelastaja katolla sammutustöissä.
Mikkelin Tuppuralan koulu paloi pahoin kesäkuussa 2019. Kuva: Esa Huuhko / Yle
Marja Roiha
Avaa Yle-sovelluksessa

Mikkelissä koulupalon viime kesänä sytyttäneillä kolmella pojalla on vahingonkorvausvastuu, kertoo Itä-Suomen poliisi.

Mikkelin kaupunki arvioi, että tulipalon aiheuttaneet vahingot ovat alustavasti noin kolme miljoonaa euroa.

Esitutkinnassa ja palon teknisessä tutkinnassa selvisi, että Tuppuralan koulun palo lähti liikkeelle kolmen alle 15-vuotiaan pojan leikeistä koulun katolla.

Poliisin mukaan poikien ei ollut tarkoitus polttaa koulua, vaan ainoastaan leikkiä tulella.

Pojat olivat leikkineet suihkutettavalla aineella ja sytyttimellä siten, että poikien katolle laittamat paperinpalat olivat syttyneet tuleen.

Kun ulkopuolinen huomautti poikia asiasta, olivat pojat sammuttaneet paperit ja kiivenneet alas katolta, kertoo poliisi. Tämän jälkeen pojat olivat lähteneet pois paikalta ja huomanneet vasta myöhemmin, että koulu onkin syttynyt tuleen.

Itä-Suomen poliisi Mikkelissä on saanut valmiiksi törkeänä tuhotyönä tutkitun esitutkinnan, joka koskee Mikkelissä 19. kesäkuuta 2019 palanutta Tuppuralan koulua.

Tapahtuma-aikaan pojat olivat alle 15-vuotiaita, joten asiassa on suoritettu esitutkintalaissa tarkoitettu rikollisen teon tutkinta. Tapaus ei mene syyteharkintaan.

Vaikka asia ei etene syyteharkintaan, on vahingonkorvausvastuu edelleen kolmella palon sytyttäneellä lapsella.

Suosittelemme