Silakka on pelastanut minun henkeni. Se tapahtui ennen syntymääni. Isoisäni isä, Akseli, joutui sisällissodan päätyttyä Hämeenlinnan vankileirille. Se oli ensimmäisiä keskitysleirejä Euroopassa. Ravinto oli heikkolaatuista ja sitä oli niin vähän, että nälkiintyminen oli väistämätöntä, viidennes vangeista menehtyi. Akseli vapautui kesällä 1918 pahasti aliravittuna, eikä sodasta toipuvassa Suomessa ollut helppo löytää syötävää.
Akseli muutti Turkuun Läntiselle pitkäkadulle. Hän oli töissä kirvesmiehenä kahden markan tuntipalkalla. Elokuun lopulla 1918 sisarelleen kirjoittamassaan kirjeessä hän kertoo ruoan kalliista hinnasta. “Silakka maksaa 3 markkaa kilo, eikä sitä tahdo saada vapaasti - - Elämä on synkkää kaupunkilaiselle.” Silti hän oli kertomansa mukaan lihonut viikon aikana neljä kiloa silakkaa ja perunaa syömällä.
Muuta ruokaa ei juuri ollut, mutta ei sitä eloonjäämiseksi tarvittukaan. Silakka pelasti esi-isäni, ja monet muut nälkää nähneistä suomalaisista. Lukemattomien ihmisten elämänlanka on vaikeina aikoina ollut silakan varassa.
Silakka on kaikkein tasa-arvoisin ravintokala. Sitä pyytävät rantojen miehet keväisin laitureilta ja silloilta, ja samalla se on suomalaisravintoloiden klassikkoannos.
Isoisoisäni tarina muistuu usein mieleeni, kun näen silakoita. Tuntuu että silakka on elämää ylläpitävä voima. Olen myös itse pyytänyt sitä Helsingin rannoilta nälkäni pitimiksi opiskeluaikoina, tuhansien muiden kalastajien seurassa.
Silakka on kaikkein tasa-arvoisin ravintokala. Sitä pyytävät rantojen miehet keväisin laitureilta ja silloilta, ja samalla se on suomalaisravintoloiden klassikkoannos. Tarjoilu kattaa perinteisesti viitisentoista ruisjauhossa leivitettyä voissa paistettua silakkaa, perunamuusia, voisulaa, tillinvarren ja sitruunanlohkon.
Itämeren rehevöityessä silakan merkitys on vain kasvanut entisestään. Syömällä enemmän silakoita helpottaa meren pelastamista. Jos syö yhden silakka-aterian viikossa, neutralisoi omat jätevesipäästönsä. Silakan dioksiinipitoisuudet ovat myös laskeneet, niin että isotkaan silakat eivät ole enää terveysuhka. Lisäksi silakoiden perkuujätteissä piilee uusia huimia rikastumisen mahdollisuuksia.
Yhteiskunnallinen Silakkaliike näyttää oivaltavan silakoiden merkityksen Itämeressä osuvalla tavalla. Liikkeen pyrkimys on vähentää toraista keskustelua joukkovoimalla. Silakka on kala, joka on melkein kaikkien muiden eläinten ravintoa. Planktonia syövät silakat elävät massiivisina parvina, ja ne toimivat ravintoketjun peruspalikkana. Ilman silakoita ei ole elämää – ja toisaalta silakan elämänfilosofia perustuu suurelta osin syödyksi tulemiseen. Silakoiden ravintoketjumotto voisi olla ”elä ja tule syödyksi”.
Samaa logiikkaa noudattaen Silakkaliike toteuttaa perusluonnettaan, että se on mahdollisimman rajoituksista vapaa ja mahdollisimman laaja-alainen ilmiö. Tervetuloa syömään. On melko koomista, että Silakkaliikettä on protestoitu paistamalla silakoita – vertauskuvaksi tarkoitettu teko osuu täsmällisesti sekä liikkeen idean että ekologian ytimeen.
Silakat eivät ole yksilöitä eikä niiden maailmankuvaan kuulu puolien valitseminen. Kun silakkaparvet ovat liikkeessä, koko meri herää henkiin. Ensimmäisenä silakasta kertoo merilokin ilmestyminen, Itämeren albatrossi lentää alati silakan perässä. Ennen vanhaan saaristossa linnun näkeminen kertoi, että on aika laittaa pyydöt veteen. Kutusilakan vaellusreitit ja pyyntipaikat olivat sukupolvien ajan saariston ihmisille perimätietoa.
Historia kertoo silakan olevan maineeltaan niin kirkas, että se häikäisee.
Ennen kaikkea silakka yhdistää ihmiset. Näin on tapahtunut jo melkein tuhannen vuoden ajan. 1200-luvulla pohjoissaksalaiset hansakaupungit kukoistivat, ja ne muodostivat silakanpyynnillä koko meren kattaneen useita kansoja yhdistäneen kauppaliiton.
Ei ole lainkaan liioiteltua sanoa, että silakka on pelastanut ihmishenkiä jo tuhannen vuoden ajan. Silakka on yksi aliarvostetuimmista hyödykkeistä. Kaikki silakkaan kohdistuva väheksyvä puhe kertoo kohtalokkaasta tietämättömyydestä.
Historia kertoo silakan olevan maineeltaan niin kirkas, että se häikäisee. Silakka on taloudellinen kivijalka, se on samalla ravinnon kivijalka. Se on levittänyt vaurautta ja rauhaa tuhlailevasti ympärilleen, ja nyt sen avulla voidaan pelastaa kuoleva meri.
Silakkaliike pyrkii vähentämään yhteiskunnan ääreistymistä maltillisuuden joukkovoimalla. Rauhan symbolina silakan esimerkillisyys on vertaansa vailla. Mitätön sintti valtavassa meressä onkin sen tärkein ja mammuttimaisin voima.
Aleksis Salusjärvi
Kirjoittaja on Helsingissä asuva kirjallisuuden ammattilainen ja intohimoinen vapaa-ajankalastaja.
Kolumnista voi keskustella 3.6. klo 23.00 asti.
Lue myös:
Aleksis Salusjärven kolumni: Tarpeettomien ihmisten aikakausi
Janne Saarikiven kolumni: Mummoni oli fasisti, mutta silti ennen kaikkea mummo