Tutkimusassistentti Iida Mäkelä siivilöi maa-aineksia yhdessä Helsingin yliopiston Lahden ympäristöekologian laitoksen laboratoriohuoneista.
– Maa-ainekset on tutkittu, kompostoitu ja käsitelty niin, että on saatu hienojakoinen seos ja cocktail, jossa on runsaasti luonnon hyödyllisiä mikrobeja, Mäkelä kertoo.
Prosessissa valmistettua jauhetta lisätään sopivassa suhteessa iholle levitettävään voiteeseen. Sen tehoa ja vaikutuksia tutkitaan parhaillaan muun muassa vauvakokeilla.
Kehitteillä on muitakin tuotteita, joiden avulla luonnon terveyttä ylläpitävät ja sitä edistävät ainekset pyritään tuomaan helposti nykyihmisten ulottuville.
Jos tieteelliset todisteet tuotteiden tehosta saadaan vahvistettua, niiden odotetaan tulevan markkinoille hyvinkin pian.
Immuunivälitteiset sairaudet kuriin täsmätuotteilla?
Voidetutkimukset ovat osa laaja-alaista, monitieteellistä Adele-ekosysteemihanketta.
Sen piirissä kehitetään ratkaisuja immuunivälitteisten sairauksien ehkäisyyn. Mukana ovat muun muassa Helsingin ja Tampereen yliopistot sekä Luonnonvarakeskus. Yhteistyötä tehdään myös yritysten kanssa.
Erilaiset immuunijärjestelmän häiriöt, kuten allergiat, astma, reuma, ykköstyypin diabetes ja tulehdusperäiset suolistosairaudet ovat lisääntyneet viime vuosina.
Niistä kärsii tutkimushankkeen johtajan, dosentti Aki Sinkkosen mukaan joka viides.
Immuunivälitteisten sairauksien lisääntymisen pääsyynä pidetään kaupungistumisen seurauksia ja nykyihmisen vähäistä kosketusta monimuotoiseen luontoon.
Erityisesti varhaislapsuudessa on tärkeää, että kehon puolustusjärjestelmää vahvistetaan erilaisiin ympäristöihin altistamalla. Mutta myös aikuisena monipuolinen, säännöllinen kosketus luontoon olisi terveyden kannalta hyödyllistä.
– Jauheella tehdyt altistuskokeet osoittavat myös aikuisten immuunivasteessa myönteisiä tuloksia. Se, voisiko sairastumisen todennäköisyys ja ennuste aikuisena parantua, vaatii edelleen lisäselvityksiä, Sinkkonen toteaa.
Lue myös:
Voit keskustella aiheesta 3. maaliskuuta kello 23:een asti.