Hyppää sisältöön

Tallink Siljan laivojen moottorit hyrräävät tyhjäkäyntiä Helsingin satamassa: vuodessa tuloksena 12:ta miljoonaa ajokilometriä vastaavat hiilipäästöt

Loppuvuodesta tilanteeseen on luvassa helpotusta, kun Helsingin Satama saa valmiiksi Olympialaiturin maasähköliittymän.

Matkustajalaiva Helsingin satamasta.
Laiturissa seisoskelun aikana tuotetun käyttösähkön hinta on Tallink Siljan ruotsinlaivoilla tällä hetkellä 1400 tonnin vuosittaiset hiilidioksidipäästöt. Kuva: AOP
Rain Kooli
Avaa Yle-sovelluksessa

Tallink Siljan ruotsinlaivat joutuvat tupruttamaan päästöjä Helsingin Olympialaiturissa. Niiden järjestelmät vaativat sähköä kaiken aikaa, mutta tällä hetkellä sitä joudutaan tuottamaan laivojen moottoreilla. Etelä- eikä Länsisatamassa ei nimittäin ole tarjolla maasähköä, vaikka laivat pystyvät käyttämään sitä.

Maasähkön käyttö tarkoittaa, että laituriin ajaneen laivan moottorit sammutetaan kokonaan ja alus kytketään sataman sähköverkkoon. Nyt tällainen liittymä olisi tulossa, kunhan Helsingin Satama pääsee asiassa liikkeelle.

– Varsinainen investointipäätös tullaan tekemään näillä näkymin maaliskuussa, jonka jälkeen päästään hankkeessa eteenpäin. Arvelisin, että niin sanotut lapiohommat alkavat viimeistään huhtikuussa. Tavoitteena on, että valmista olisi noin marraskuussa, Helsingin Sataman viestintäpäällikkö Eeva Hietanen kertoo.

Maasähköön siirtymisen ympäristövaikutus on merkittävä. Tallink Siljan yhden ruotsinlaivan vuosittain satamassa vietetyn ajan hiilijalanjälki vastaa tällä hetkellä noin 12 miljoonaa ajokilometriä henkilöautolla. Maasähköä käytettäessä se putoaa alle kolmannekseen nykyisestä.

Tallink Siljan ruotsinlaivojen vuosittaiset hiilidioksidipäästöt ennen maasähkön käyttöä ja sen jälkeen.
Kuva: Petteri Juuti / Yle

Kaupungin ilmanlaatua huonontavat rikki- ja typpidioksidipäästöt vähenevät vielä enemmän.

Tukholmassa ja Tallinnassa järjestelmä on jo valmis

Tallink Siljalle maasähkön käyttöön valmistautuminen on ollut merkittävä investointi.

– Se edellyttää erikoislaitteistoa ja paljon asennustyötä. Investoimme tähän noin 600 000 euroa laivaa kohden, varustamon ympäristö- ja kestävän kehityksen päällikkö Andrus Vaher kertoo.

Toistaiseksi Symphony ja Serenade pystyvät käyttämään maasähköä vain Tukholmassa, sillä Helsingin satamista maasähkövalmius on vain Katajanokalla, jossa sitä käyttävät Viking Linen ruotsinlaivat.

Helsinkiä edellä ovat siis sekä Tukholma että Tallinna, jonka keskustasataman maasähköjärjestelmä on hienosäätöä vailla valmis.

– Sataman puolesta kaikki on valmista. Laivat ovat kuitenkin kuin pieniä kaupunkeja, joiden kytkeminen yleiseen sähköverkkoon ei ole ihan yksinkertaista. Testaamme parhaillaan järjestelmiä, jotka otetaan sitten vaiheittain käyttöön, Tallinnan Sataman energiaosaston päällikkö Taavi Tilk toteaa.

Tallinnassa ensimmäisten laivojen arvioidaan siirtyvän maasähkön käyttöön jo kesällä. Virossa tosin välilliset ympäristövaikutukset jäänevät Suomea pienemmiksi, sillä sähköntuotannon hiilijalanjälki on siellä Suomea isompi. Tallinnan keskustan ilmanlaatu kuitenkin paranee.

Korjattu 17.3.2020 klo 14.35: Lisätty otsikkoon Tallink Silja, aiemmin siinä luki vain Tallink.

Lue lisää:

Helsinki suitsii laivojen tupruttelua satamassa miljoonainvestoinnein – "Merkittävä vaikutus ilmastopäästöihin"

Helsingin satama vähentää päästöjä laivojen maasähköllä

Eteläsataman laivat kytketään maasähköön

Suosittelemme