Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Bayernin fanien käytös suututti omat pelaajat - Bundesliigan ottelun viimeinen vartti palloteltiin loppuun

Bayern München johtaa sarjaa pisteen erolla RB Leipzigiin.

Bayern München
Bayern Münchenin kannattajat kritisoivat Hoffenheimin omistajaa lakanoissaan. Kuva: Getty Images
Eren Gürler,
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Bayern München osoitti voimaansa jyräämällä jalkapallon Saksan Bundesliigassa 6-0-vierasvoittoon Hoffenheimista. Ottelu tullaan muistamaan kuitenkin aivan jostain muusta.

Osa Bayernin kannattajista herjasi lauluissaan ja kannatuslakanassaan niin pahasti Hoffenheimin omistajaa Dietmar Hoppia, että Bayernin pelaajat menettivät omiin faneihinsa pahasti hermonsa. Tuomari Christian Dingert joutui keskeyttämään ottelun kahteen kertaan.

Bayernin pelaajat, päävalmentaja Hans-Dieter Flick ja seurajohtoa meni vieraskannattajien katsomonosan eteen ja yritti saada faneja lopettamaan käytöksensä. Kun ottelua oli 13 minuuttia jäljellä, pelaajat jättivät hetkellisesti kentän ja suuntasivat pukukoppikäytävälle.

Ottelu vietiin lopulta loppuun, mutta molempien joukkueiden pelaajat päättivät protestina vain pallotella keskenään ja seisoa keskusympyrän tuntumassa.

Myös Dortmundin ja Freiburgin välinen ottelu keskeytettiin niin ikään Hoppia vastaan tehtyjen solvausten vuoksi. Niin ikään viime viikolla Hoffenheimin ottelu keskeytettiin hetkeksi Mönchengladbachia vastaan, koska Mönchengladbachin fanit solvasivat Hoffenheimin omistajaa Hoppia.

Muokattu klo 20.04

Lue myös:

Bayern Münchenille kova kolaus: mykistävässä maalivireessä oleva Robert Lewandowski kuukaudeksi sivuun

Kamara ja Hradecky pääsevät nokikkain Eurooppa-liigassa

Chelsea sai saksalaisen kylmän suihkun Bayernilta, Napoli-valmentajalta ei herunut ylisanoja tasapelin jälkeen – "Tästä jäi karvas maku suuhun"

Suosittelemme