Koronaviruksen varotoimet ajoivat Helsingin Jalkapalloklubin junnujoukkueen lähes kokonaisuudessaan karanteeniin. Tartunnan saanut lapsi oli osallistunut HJK:n juniorijalkapallojoukkue -07 sinisten harjoituksiin.
HJK tiedotti tänään maanantaina, etteivät seuran joukkueet maaliskuun aikana osallistu ulkomaan turnauksiin. Muuten seuran toiminta jatkuu normaalisti, vaikkakin pieniä muutoksia on tehty.
– Meillä on ollut sellainen kättelykulttuuri, että kaikki pelaajat ja valmentajat kättelevät ennen harjoitusten alkua. Siitä luovuttiin nyt toistaiseksi. Usein harjoituksissa juodaan samoista juomapulloista, niin tällä hetkellä sellaista ei missään nimessä saa tapahtua, sanoo toiminnanjohtaja Timo Muurinen HJK:sta.
Muurisen mukaan jatkossa ulkomaan turnauskiin osallistumisia harkitaan aina tapauskohtaisesti.
Viikonloppuna todetun tartunnan jälkeen THL:n, HUSin ja Helsingin kaupungin asiantuntijat tekivät päätöksen kotikaranteenin aloittamisesta. Jalkapallojoukkueen lisäksi kahden viikon karanteeniin joutuivat myös Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun 100 oppilasta sekä heidän opettajansa ja kouluavustaja.
Karanteeniin asetettujen ei tule liikkua muiden ihmisten joukossa eikä tavata ihmisiä. Altistuneiden perheenjäsenet voivat jatkaa elämäänsä normaalisti.
Lue myös:
Uudellamaalla 130 ihmistä joutuu karanteeniin – kolme uutta koronavirustartuntaa