Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

STM:n asiantuntija vastaa viiteen kysymykseen karanteeneista – "Jossain kohtaa tämä ei ole enää tarpeellista"

Karanteeni koskee vain suoraan taudille altistuneita. Muut perheenjäsenet ovat vapaita kulkemaan miten haluavat.

Tyhjä luokkahuone Helsingin Viikin normaalikoulussa.
Kuva: Ronnie Holmberg / Yle
Teemu Hallamaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Koronaviruksen takia useita henkilöitä on asetettu Suomessa karanteeniin. Sosiaali- ja terveysministeriön Hyvinvointi- ja palveluosaston johtaja Tuija Kumpulainen kertoo, mistä karanteenissa on kyse.

1. Mitä karanteeniin joutuminen käytännössä tarkoittaa?

– Karanteenin kohdalla puhutaan terveistä ihmisistä, jotka ovat olleet mahdollisesti kontaktissa sairaan henkilön kanssa ja siitä syystä he ovat itse riskissä sairastua. Karanteeni ei ole sama asia kuin eristys, johon tautiin sairastuneet ihmiset pannaan.

Karanteenin tarkoituksena on katkaista tartuntaketju ja siksi altistunut ihminen ei saisi olla laajalti tekemisissä muiden kanssa. Karanteenissa oleva ei voi mennä esimerkiksi kauppaan, mutta koiraa voi käydä ulkoiluttamassa. Ulkona ollessa täytyy vain pitää huoli, ettei mene lähelle muita ihmisiä. Metsäpolulla tai rauhallisella tiellä voi kulkea huoletta.

2. Miten karanteenia valvotaan?

– Ei Suomi ole poliisivaltio, jossa seurattaisiin karanteenissa olevia ihmisiä puhelinpaikannuksella tai jäljityspannalla. Suomessa me luotamme ihmisiin. Kun henkilölle on annettu karanteenimääräys, niin uskomme, että hän pysyy kotonaan.

3. Miten karanteeni vaikuttaa samassa taloudessa asuvien elämään?

– Ei se vaikuta. Samassa taloudessa asuva voi käydä normaalisti töissä ja elää omaa elämäänsä. Karanteeniin joutuneen kanssa asuvat henkilöt eivät ole itse altistuneita. Altistumiseen vaaditaan suora kontakti sairastuneen henkilön kanssa. Jos karanteenissa oleva altistunut henkilö sairastuu, niin silloin muista perheenjäsenistä tulee altistuneita, ja he joutuvat karanteeniin.

Karanteenisäädöstö siis mahdollistaa vain altistuneiden ihmisten laittamisen karanteeniin, ei heidän perheenjäsenten ja muiden omaisten. Tarkoitus ei ole hajottaa perheitä. Eli sitä Wolt-kuskia ei kannata kutsua sisälle, mutta isä saa tulla kotiin.

4. Kuinka kauan karanteeni kestää?

– Tällä hetkellä se on kaksi viikkoa. Se pohjautuu taudin itämisaikaan, joka on kahdesta 12:een päivään. Jos henkilö ei ole kahden viikon aikana sairastunut, niin silloin karanteeni päättyy.

5. Kuinka pitkään ihmisiä asetetaan karanteeniin?

– Tällä hetkellä taudin leviämistä rajoitetaan karanteenien avulla, jotta epidemia ei tule yhtenä isona vuorena, vaan sairastumiset tapahtuvat pidemmällä aikavälillä. Meillä on edelleen päällä influenssaa ja pienillä lapsilla on RS-virusta. Ajatus on, että jos koronavirus siirtyy vähän pidemmälle, niin nämä olisivat pois kuormittamasta järjestelmää.

Oma kysymyksensä ovat vanhusten hoivapaikat, joissa karanteenit voivat tulle myöhemminkin kyseeseen. Mutta yleisellä tasolla jossain kohtaa tämä ei ole enää tarpeellista.

Jos me laitamme paljon ihmisiä karanteeniin, me halvaannutamme yhteiskunnan toiminnan. Esimerkiksi jos meillä päätyisi syystä tai toisesta paljon terveydenhuollon työntekijöitä karanteeniin, niin silloin he olisivat poissa hoitamasta potilaita. Vaikka he olisivat terveitä. Kyllä siinä tulee raja jossain vaiheessa vastaan.

Lue myös:

Helsingin Viikissä kouluviikko alkaa osalla karanteenissa, onko muilla lapsilla syytä huoleen? Rehtori: "Kouluun voi mainiosti tulla"

Uudellamaalla 130 ihmistä joutuu karanteeniin – kolme uutta koronavirustartuntaa

Suosittelemme