Seksuaalinen häirintä on puhuttanut Suomessa etenkin elokuvateollisuuden ja teatterimaailman parissa. Viime viikkoina keskustelu on laajentunut myös klassiseen musiikkiin.
Iskelmäartisti Anna Hanskin mukaan pop- ja iskelmämusiikin osalta keskustelu on jäänyt vielä käymättä. Hän puhuu kokemuksistaan Naisasiatoimisto Kaartamo & Tapanainen -ohjelmassa Yle Puheella. Ohjelman voi kuunnella täältä.
Hanski tuli itse alalle 1980-luvun lopussa, vain 17-vuotiaana. Uransa aikana hän on todistanut paljon epäasiallista käytöstä. Hanski kertoo haastattelussa tytöttelystä, vähättelystä ja koskettelusta.
– Tänä päivänä olisi aivan järkyttävää, jos vanhemmat muusikkomiehet käyttäytyisivät nuorta naista kohtaan niin kuin minua kohtaan käyttäydyttiin. Siihen aikaan kasvaneena tyttönä en pitänyt sitä outona, mutta jälkeenpäin olen miettinyt, että jumaliste, millaisia ne äijät olivat.
Hanski itse ei ole kohdannut vakavaa seksuaalista häirintää. Hän on kuitenkin kuullut kokemuksista, joissa naisille on ehdotettu seksiä levytyssopimusta vastaan.
– Minulle ei ole tuolla tavalla käynyt, mutta tiedän monia, joille on ehdoteltu sänkyynmenemisestä lähtien.
Hanskin mukaan nämä ehdottelijat toimivat alalla edelleen.
Seksuaalinen häirintä on yleistä keikoilla
Kaksi vuotta sitten Muusikkojen liitto selvitti jäsenistönsä kokemaa seksuaalista häirintää. Tutkimuksen perusteella seksuaalista häirintää sekä muuta syrjintää kokevat musiikkialalla eniten naiset, nuoret ja freelancerit.
Naisvastaajista häirintää oli kokenut yli puolet, kun miehistä vastaavaa oli kokenut joka viides.
Tyypillisin seksuaalisen häirinnän muoto oli fyysinen lähentely tai sopimaton koskettelu. Lisäksi erityisesti naisiin kohdistuu sanallista häirintää, kuten seksuaalissävytteistä vitsailua ja ulkonäön kommentointia.
Tutkimuksen mukaan häirintä on erilaista taide- ja rytmimusiikin kentillä. Taidemusiikin alalla häirintää on eniten harjoitustilanteissa. Rytmimusiikin, kuten rockin ja popin, puolella esiintyjät kokevat yleisön lähentely-yrityksiä ja ehdotuksia keikkatilanteissa.
Nuoremmat ikäluokat havaitsevat seksuaalista häirintää useammin ja myös puuttuvat siihen herkemmin kuin vanhemmat ikäluokat.