Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Lähes ihmisen kokoinen nalle pelastettiin Tammerkoskesta Tampereella

Erikoisia hälytystehtäviä tulee silloin tällöin.

Läheltä
Kuva: Yle
Anu Leena Koskinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Pelastuslaitos sai tiistaina illalla hälytyksen ihmisen pelastamisesta Tammerkoskesta. Kohteessa selvisi onneksi, että vedessä oli iso, lähes ihmisen kokoinen vettynyt nalle, jonka pintapelastajat nostivat rannalle.

Hälytys tuli kello 18.21.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Johannes Valkama kertoo, että nalle oli voimalaitospadon alapuolella.

Pelastustehtävä varmistui nalleksi vasta kun pelastuslaitos pääsi paikalle ja sai valaistua paikan tehokkailla lampuilla.

– On aina mukava, kun kääntyy tällaiseksi tehtäväksi.

Erikoisia hälytystehtäviä tulee silloin tällöin.

– On todennäköistä, että epätodennäköinen tapahtuu silloin tällöin.

Suosittelemme