– Hävittäjien aikakausi on ohitse.
Näin sanoi Teslan ja SpaceX:n toimitusjohtaja Elon Musk keskustellessaan Yhdysvaltain ilmavoimien korkean edustajan kanssa ilmasotaa käsitelleessä konferenssissa Floridassa. Asiasta uutisoi CNBC.com.
Muskin mielestä tulevaisuudessa sotaa käydään miehittämättömillä drooneilla, halutaan sitä tai ei. Hän sanoo puhuvansa asiasta nyt, koska pelkää Yhdysvaltain jäävän jälkeen asekehittelyssä, jollei se kykene innovatiivisuuteen.
Musk korostaa myös, että Yhdysvaltain puolustusministeriön kallein asejärjestelmä, Lockheed Martinin F-35 -hävittäjä, tarvitsee kilpailijan. Myöhemmin hän tarkensi Twitterissä, että kilpailijan pitäisi olla nimenomaan drooni, joka pystyy ihmisen kauko-ohjauksessa itsenäisiin päätöksiin.
– F-35:llä ei olisi mitään mahdollisuuksia sellaista vastaan, Musk sanoi keskustelukumppanilleen.
Lockheed Martinin F-35 on ehdolla myös Suomen ilmavoimien seuraavaksi torjuntahävittäjäksi.
Kyberturvallisuuden professori: Ei vielä mahdollista
Kysymys hävittäjistä ja drooneista on ajankohtainen ja mielekäs, myöntää Jyväskylän yliopiston kyberturvallisuuden professori, eversti evp. Martti Lehto.
Lehdon mukaan droonien kyky ja tekoälysovellukset eivät kuitenkaan vielä ole niin pitkällä, että ne kykenisivät samoihin tehtäviin kuin miehitetyt hävittäjät.
Musk on hänen mukaansa kuitenkin oikeilla jäljillä. Tällä hetkellä drooneja käytetään tiedusteluun ja valvontaan sekä jossain määrin myös aseellisissa tehtävissä.
Isot droonit ovat Lehdon mukaan kuitenkin vielä varsin yksinkertaisia. Vasta näinä aikoina ne ovat tehneet ensimmäisiä itsenäisiä laskeutumisia lentotukialuksille ja itsenäisiä ilmatankkauksia.
– Vie vielä muutama kymmenen vuotta ennen kuin ne ovat riittävän tehokkaita sellaisiin tehtäviin, joita miehitetyt koneet tekevät nykyisin.
Lehto muistuttaa, että nykynäkemyksen mukaan päätös siitä, kuka vetää liipasimesta, ei kuulu koneelle vaan ihmiselle.
Hän huomauttaa vielä, että muuallakin maailmassa uskotaan edelleen miehitettyihin koneisiin ja niillä aiotaan lentää vielä kymmeniä vuosia eteenpäin. Pikku hiljaa osa tehtävistä siirtyy kuitenkin drooneille.
Tulevaisuudentutkija: Väistämätön kehitys
Tulevaisuudentutkija Risto Linturi pitää Elon Muskin lailla väistämättömänä kehitystä, joka korvaa hävittäjät drooneilla. Mitä ihminen tuollaisessa lentävässä laitteessa edes tekisi, hän kysyy.
Linturi vastaa itse, että ihminen on vain haitta, joka tarvitsee paineilman sekä terästä ja panssarilasia ympärilleen. Tämä kaikki tekee hävittäjän painavammaksi, mikä taas esimerkiksi haittaa sen kääntymistä ja lyhentää lentomatkaa.
Droonit ovat kevyempiä, niiden laiteratkaisut parempia ja tuotatovolyymit suurempia, mikä tekee niistä paljon halvempia. Käytännössä voisimme saada yhden torjuntahävittäjän elinkaarikustannuksilla miljoona "halpisdroonia", Linturi laskee.
Hävittäjien tehtäviä pitäisi Linturin mukaan tarkastella uudelleen ja samalla pohtia, millä muilla keinoilla asioita voisi hoitaa. Osa niistä voitaisiin hänen mukaansa tästä päivästä lähtien hoitaa drooneilla.
Kaikkia hävittäjien tehtäviä ei kuitenkaan voisi heti korvata miehittämättömällä laitteella. Sellaisia ei saisi edes varmuudella tilattua mistään.
Hankintapäätös myös sitoisi ostajan myyjätahoon. Jos Suomi hankkisi drooneja, jotka toimisivat kauko-ohjauksella ja satelliittijärjestelmän varassa, sitoisi se meitä Yhdysvaltoihin ja tai Elon Muskiin, joka aikoo lähettää tällä vuosikymmenellä 40 000 satelliittia kiertämään maapalloa, Linturi sanoo.
Kehittyneen droonin valmistaminen olisi helpointa Yhdysvalloille. Myös Kiinalla ja Venäjällä on kyky kehittää vastaavia.
Monet maat käyttävät jo nykyisin varsin kehittyneitä drooneja. Yhdysvallat surmasi iranilaisen sotilasjohtajan Qasem Suleimanin tammikuussa drooni-iskulla. Myös Iran on tukeutunut vahvasti drooneihin.
– He pysäyttivät puolet Saudi-Arabian öljyntuotannosta drooni-iskulla.
Linturi viittaa Jemenin huthi-kapinallisten Iranin avustuksella viime syyskuussa tekemään drooni-iskuun.
Linturin mukaan hävittäjien hankintapäätös on kuitenkin Suomelle niin iso, että se vaatisi huolellisen analyysin vaihtoehdosta. Saattaa olla, että on olemassa halvempi vaihtoehto tekemään vastustajan hyökkäys tänne kalliiksi.
Lue lisää:
Iranin ja Saudi-Arabian sapelinkalistelu kiihtyy drooni-iskujen myötä
Sota peruttu, ainakin toistaiseksi – Tässä lyhyet vastaukset Yhdysvaltain ja Iranin yhteenotosta