Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Finnkino on saamassa jatkoa Tennispalatsin vuokrasopimukselle

Helsingin kaupunki aikoo myydä koko Tennispalatsin kiinteistöyhtiön. Markkinointi alkaa ensi maanantaina.

Yökuva Tennipalatsista.
Tennispalatsin 14 elokuvateatterin kokonaisuus on Pohjoismaiden suurin elokuvateatterikeskus. Kuva: Matti Matikainen / AOP
Saara Hirvonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Finnkino on saamassa jatkoa Tennispalatsin elokuvateattereiden vuokrasopimukselle.

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto puoltaa 15 vuoden jatkosopimusta. Lisäksi jaosto esittää sopimukseen viiden vuoden jatko-optiota.

Esitys menee vielä kaupunginhallituksen päätettäväksi. Projektipäällikkö Risto Heikkisen mukaan asia pyritään samaan hallituksen kokoukseen jo 16. maaliskuuta.

Finnkino on toiminut yhtäjaksoisesti Tennispalatsissa jo yli 20 vuotta. Nykyistä vuokrasopimusta on jäljellä vielä viisi vuotta.

Yhtiö haluaa jatkosopimuksen jo nyt tulevien investointien takia.

Tennispalatsin 14 elokuvateatterin kokonaisuus on Pohjoismaiden suurin elokuvateatterikeskus. Vuosittain näytöksiin on myyty noin miljoona pääsylippua.

HAMille myös uusi vuokrasopimus

Samalla jaos ehdottaa jatkettavaksi myös Taidemuseo HAMin vuokrasopimusta. Tarkoituksena on yhdistää aiemmat neljä vuokrasopimusta yhdeksi sopimukseksi.

Jaoksen esityksen mukaan HAMin sopimusta jatketaan kesäkuulle 2023, ja myös siihen sisältyisi lisäoptio.

HAMilla on käytössä noin 5 000 neliömetrin näyttelytilat eli museon aiemmin vuokraamat tilat sekä Suomen valtion kulttuurimuseolta aiemmin vapautuneet tilat.

– HAMin uusi sopimus on esityksessä sen mittainen, että se on riittävän pitkä aika etsiä HAMille uusi sijainti, sanoo projektipäällikkö Risto Heikkinen Helsingin kaupungilta.

Helsinki myy koko kiinteistöyhtiön

Helsingin kaupunki on valmistellut myös Tennispalatsin kiinteistöyhtiön osakkeiden myyntiä. Myyntiä varten on palkattu konsultti jo viime vuoden lopulla.

– Kaupunki myy koko kiinteistöyhtiön, ja sen markkinointi alkaa ensi maanantaina, Heikkinen toteaa.

Lue myös:

Tuuli on kääntynyt: Suomalaiset käyvät niin ahkerasti elokuvissa, että pieniä elokuvateattereita putkahtelee uusiin paikkoihin

Tuore selvitys: Helsingin taidemuseo Tennispalatsista Suvilahteen? – "HAM voisi tarjota sinne jotain ihan uutta"

Helsingin keskustan elokuvatarjonta kasvaa taas – uusi monisaliteatteri suunnitteilla vanhan linja-autoaseman rakennukseen

Kohun keskelle joutunut elokuvateatteri Maxim avataan uudestaan Helsingissä – voittiko kansanliike vai bisnesajattelu?

Suosittelemme sinulle