Teini-ikäinen haltia Iikka on kovan paikan edessä. Hänen jalkojensa juuressa aukeaa pohjaton rotko, jonka yli voi päästä vain pitkin näkymätöntä taikasiltaa.
Jutun juju on siinä, että taika toimii vain jos siihen uskoo.
Rotkon ylittäminen on vain yksi tavoista, joilla Pixarin uutuusanimaatio Eteenpäin käsittelee uskoa ja luottamusta. Perjantaina Suomen ensi-iltansa saava elokuva kertoo haltiaveljeksistä Iikasta ja Aarosta, jotka löytävät keinon tavata kuollut isänsä. Temppu vaatii kuitenkin taikaa ja sen löytämiseen tarvitaan seikkailu.
Tarina syntyi ohjaaja Dan Scanlonin oman elämän tragediasta.
– Isäni kuoli, kun olin pieni eikä minulla ja veljelläni ole muistoja hänestä. Olemme aina miettineet kuka hän oikeastaan oli ja mikä meissä on häntä. Eteenpäin syntyi ajatusleikistä, että voisimme tavata hänet. Mitä sanoisimme? Mitä voisimme oppia häneltä? Scanlon kertoi Ylelle Berliinin elokuvajuhlilla.
Animaatio kulkee vastavirtaan
Elokuvateollisuudessa jatko-osat jylläävät. 2010-luvun menestyneimmistä elokuvista kaikki ovat jatko-osia tai olemassaolevan teoksen, yleensä supersankarisarjakuvan, sovituksia.
Näin on ollut myös animaatioelokuvissa. Esimerkiksi Pixarilta on muutaman viime vuoden sisään totuttu näkemään sellaisia elokuvia kuin Toy Story 4 (2019), Ihmeperhe 2 (2018), Autot 3 (2017) ja suurhitin Nemoa etsimässä (2003) jatko-osa Doria etsimässä (2016).
Nyt animaatioissa kuljetaan kuitenkin toiseen suuntaan. Alkuperäistarinoiden trendistä saatiin esimakua loppuvuodesta muun muassa Netflixin julkaistessa joulupukkielokuvan Klaus (2019).
Tänä vuonna isoilta animaatiotehtailta on tulossa liuta täysin uusia tarinoita. Niihin kuuluvat jo teattereihin ehtineen Vakoojat valepuvuissa -elokuvan lisäksi muun muassa uusin Disney-piirretty Raya and the Last Dragon ja Pixar-elokuvat Eteenpäin ja kesällä ensi-iltansa saava Soul.
Animaatioita vuosikaudet hallinneen Pixarin uusi luova johtaja Pete Docter on sanonut studion panostavan jatkossa nimenomaan alkuperäistarinoihin. Docter tietää mistä puhuu, sillä hänen ohjaamansa Pixar-animaatiot Inside Out (2015) ja Up (2009) ovat studion kehutuimpia teoksia.
Monien Pixar-klassikoiden tavoin myös Eteenpäin vetoaa vahvasti katsojansa tunteisiin. Elokuvan sanoma on, että perhe on kaikkein suurin taikavoima.
Tekijät toivovat, että heidän elokuvansa saisi aikaan pienen kansanliikkeen. He haluaisivat katsojiensa tarttumaan puhelimeen ja kiittävän ihmisiä, jotka ovat auttaneet heitä elämässä eteenpäin.
– Monella meistä on ollut joku, joka on tehnyt vuoksemme enemmän kuin heidän olisi tarvinnut. Toivon, että elokuvamme katsojat soittavat tuolle ihmiselle ja kiittävät, että ovat saaneet apua tullakseen omaksi itsekseen, tuottaja Kori Rae sanoo.
Yksisarvisia joka nurkan takana
Fantasiatarinat ovat 2000-luvulla kasvaneet merkittäväksi osaksi pop-kulttuuria. Tuotantoyhtiöt etsivät kuumeisesti seuraavaa Taru sormusten herrasta -elokuvien ja Game of Thrones -sarjan kaltaista menestysteosta.
Koska fantasia pursuaa mielikuvitusta, löytyy lajityypistä yllin kyllin parodioitavaa. Eteenpäin-elokuvan tekijät eivät kuitenkaan halunneet lähteä vitsailemaan minkään tietyn teoksen kustannuksella.
– Etsimme eri fantasiateoksia yhdistäviä piirteitä, joita sitten vääntelimme ja kääntelimme omaperäisiksi ja hauskoiksi. Yksi esimerkki on yksisarviset, jotka eivät olekaan harvinaisia vaan joita on ihan joka puolella, niin kuin oravia tai pesukarhuja.
Animaattoreille elokuva toi paljon uusia haasteita. Taikuuden haluttiin näyttävän vanhalta ja kaoottiselta, jotta se sopisi tarinan ilmeeseen. Myöskään monien elokuvan taruhahmojen toteuttaminen ei ollut aivan helpoimmasta päästä.
– On monimutkaista tehdä hahmoja, joilla on kahden jalan sijasta neljä jalkaa, kahdet kaviot, merenneidon jalat tai muuta sellaista, Scanlon sanoo.
Taikuutta etsimässä
Keijut ajavat moottoripyörillä, koska lentäminen on niin vaivalloista. Kentauripoliisi kulkee lyhyetkin matkat mieluummin partioautolla kuin laukaten. Yksisarviset ovat supikoiramaisia tuholaisia, jotka syövät roskapöntöistä.
Eteenpäin-elokuvan urbaanissa fantasiamaailmassa kaikki on mullin mallin. Kerran vallinnut taikuus on kadonnut teknologian ja kaupungistumisen tieltä.
– Kävimme läpi useita eri ideoita sille, miten poikien isä voitaisiin elokuvassa tuoda takaisin päiväksi. Ensin sen piti olla jonkinlainen kone, mutta sitten keksimme taikuuden. Se olisi paljon hauskempi animoida, Scanlon kertoo.
Tarinasta ei haluttu perinteistä fantasiaseikkailua, koska katsojat haluttiin pitää jollakin tavalla tutussa ympäristössä. Niinpä miljööksi valittiin entinen fantasiamaailma, joka on muuttunut nykyaikaiseksi lähiöksi.
Vaikka Eteenpäin kuvaa, miten teknologia tekee miestä laiskoja, ei sen tarkoituksena ole tekijöiden mukaan vastustaa teknologiaa.
– Teknologia on ihmeellistä. Se on omanlaistaan taikuutta, elokuvan tuottaja Kori Rae kertoo.
– Me myös käytämme sitä tosi paljon elokuviemme tekemiseen, Scanlon huomauttaa.
Eteenpäin-elokuvan maailman kadonnut taikuus on tekijöiden mukaan enemmänkin vertauskuva ihmisessä olevalle potentiaalille.
– Elokuvan sanoma on, että elämässä kannattaa ottaa riskejä. Ettei kaikista teknologian tuomista mukavuuksista huolimatta unohda olla läsnä omassa elämässään, Rae sanoo.