Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Infektiotautien erikoislääkäri Jukka Lumio: Massatapahtumien peruminen saattaa olla turhaa – “Virus jyllää kolmesta kuuteen kuukautta ja sitten se katoaa”

Suomessa pyritään pitämään kiinni normaalista arjesta. THL:n mukaan virus voi hävitä itsekseen tai palata heikentyneenä.

Kuvassa on jalkapallofaneja Englannissa.
Manchester United kohtasi 5. maaliskuuta Derby Countyn Derbyssä. Ottelu oli loppuunmyyty. Kuva: Oli Scarff / AFP
Timo Keränen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suurten urheilutapahtumien, konserttien ja muiden yleisötapahtuminen peruminen saattaa olla turhaa.

Näin arvioi infektiosairauksien erikoislääkärinä ja tutkijana työuransa tehtynyt Jukka Lumio. Lumio perustaa arvionsa influenssan leviämisestä tehtyihin tieteellisiin tutkimuksiin sekä sikainfluenssasta ja sarsista saatuihin kokemuksiin.

– Tieteellistä näyttöä ei ole, että massatapahtumien peruminen toimisi minkään hengitystieinfektion kohdalla.

Lumio pitää kuitenkin mahdollisena, että Pohjois-Italiassa yleisötapahtumien perumisella saattoi olla jotain merkitystä.

Pohjois-Italia oli vielä viime viikolla eräänlaisessa välitilassa, jolloin oli ehkä perusteltua rajoittaa yleisötapahtumia, Lumio arvioi.

Maanantaina Italia kielsi kaikki julkiset tapahtumat koko maassa.

Sen sijaan Suomessa tauti ei ole levinnyt yksittäisiä ketjuja pidemmälle, ja vastaavasti Kiinassa se on levinnyt laajasti väestöön mutta on jo hiipumassa. Varsinkin näissä tapauksissa yleisötapahtumien peruminen on Lumion mukaan todennäköisesti turhaa.

Esimerkiksi influenssan kohdalla ainoana todistetusti toimivana Lumio pitää THL:n ohjeita käsien ja pintojen puhtaudesta.

Kuvassa on Jukka Lumio.
Jukka Lumio pitää THL:n tiedottamista hyvin onnistuneena. Arkistokuva. Kuva: Mari Vesanummi / Yle

Epidemioilla on oma kaarensa

Lumio oli Tampereen yliopistollisen sairaalan infektio-osaston ylilääkäri, kun sars herätti huolta ympäri maailmaa vuonna 2003.

Lumio oli myös laatimassa valtakunnallisia ohjeita sekä sikainfluenssan että sarsin torjuntaan. Kummankaan kohdalla ei harkittu esimerkiksi koulujen sulkemista.

– Ainoastaan vastaanotoilla ja hoito-osastoilla pidettiin influenssapotilaat ja muut erillään. Mitään massatapahtumia ei peruttu.

Maailmalla leviävä koronavirus on sukua sarsille.

Lumio muistuttaa myös sata vuotta sitten riehuneesta espanjantaudista. Australia yritti estää taudin rantautumisen sulkemalla rajansa. Kolmen viikon päästä virus oli maassa ja raivosi samalla tavalla kuin muuallakin.

Virukset jatkavat elämäänsä

Virusten leviäminen ihmisiin noudattaa usein samaa kaavaa, Lumio sanoo.

Aluksi virus löytää muutamassa kuukaudessa alttiina olevat ihmiset, jolloin pieni osa väestöstä sairastuu. Lisäksi osa ihmisistä saa tartunnan mutta saavat siitä suojan, vaikka eivät varsinaisesti sairastukaan.

– Loput eivät ole missään riskissä sairastua.

Sitten tauti sammuu. Näin käyttäytyy esimerkiksi influenssa.

Näin voi käydä koronallekin, joka on influenssavirusta huonommin tarttuva. Kiinassa tartuntojen määrä on jo lähtenyt laskuun. Lumio arvioi, että aina kun virus saavuttaa uuden maan, se elää siellä kolmesta kuuteen kuukautta.

Lumio pitää täysin mahdollisena, että kesään mennessä aalto sammuu itsestään.

Virukset eivät kuitenkaan katoa vaan ne pysyvät hengissä eläimissä ja voivat taas palata ihmisiin. Jos virus häviää, se voi palata kuten influessa tekee tai hävitä kokonaan ihmiskunnasta kuten sars teki.

– Kurkkumätä tuli kahdenkymmenen vuoden välein uudelle lapsisukupolvelle, kun taudille altistumattomia vailla suojaa olevia lapsia oli syntynyt riittävästi. Rokotus muutti tämän.

Vastaavasti Etelä-Amerikassa esiintynyt syntyviä lapsia vaurioittanut zikavirus levisi aikansa muutama vuosi sitten mutta on nyt selvästi laantunut itsestään.

Lumio kuitenkin ymmärtää hyvin, miksi koronavirus aiheuttaa paljon huolta ja varotoimia.

– Koronavirus ei tartu yhtä helposti kuin sikainfluenssa. Sen kuolleisuus on kuitenkin korkeampi, nykyarvion mukaan noin kolme prosenttia, mutta lienee vielä pienempi, kunhan lukuihin saadaan mukaan kaikki lievätkin taudit.

Sosiaali- ja terveysministeriön valmiusjohtaja Pekka Tulokas pitää myös yleisötilaisuuksien rajoittamista Suomessa tarpeettomana, koska tartuntaketjut on pystytty jäljittämään eikä täällä ole tautiryppäitä.

– Olemme lähteneet siitä, että normaali arki ja yrityselämä pyörii ja teemme vain sellaisia toimia, jotka ovat varmasti tehokkaita.

Tulokkaan mukaan Suomessa ei myöskään tarkkailla lentomatkustajia kentillä, koska siitä ei ole osoitettu olevan tehoa.

THL: Yleisötilaisuuksien peruminen ei hyödytä

Johtaja Mika Salminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusosastolta on yleisötapahtumien perumisesta samoilla linjoilla kuin Jukka Lumio.

– Yleisötapahtumien peruminen itsessään ei johda helposti edes siihen, että kauheasti viivytettäisiin epidemiaa.

Salmisen mukaan ongelma on se, että tartunnalle altis väestö on edelleen olemassa vaikka isoilla interventioilla epidemia saataisiin väliaikaisesti hidastumaan.

– Kun rajoitukset poistetaan, leviäminen alkaa tavallaan uudelleen.

Ainut peruste isoille interventioille on se, että kaikkein korkeimman piikin viivytyksellä voidaan vähentää terveysjärjestelmän ylikuormittumista, Salminen sanoo.

Salminen pitää niin ikään mahdollisena, että virus katoaa jonkin ajan kuluessa itsestään. Myös se on mahdollista, että virus tulee uudestaan mutta samalla taudinkuva heikkenee, Salminen sanoo.

–Virukselle ei oikeastaan ole hyödyksi, että se havaitaan. Mitä vakavampi tauti on, sitä helpommin se havaitaan. Tässä tulee sellainen populaatioefekti vastaan.

Juttua on täydennetty THL:n kommenteilla 10.3. klo 18:00

Lue lisää:

Finnair peruu lisää lentoja Euroopassa koronaviruksen vuoksi – yhteensä yli 2 000 lentoa

Ulkoministeriö kehottaa välttämään tarpeetonta matkustamista Itävallassa Tiroliin ja Saksassa Nordrhein-Westfaleniin

Lue tästä kaikki tuoreimmat tiedot koronaviruksesta

Suosittelemme