Kaikkialla vilisee kissankorvia. Poskiin on maalattu klaanimerkkejä ja kainalossa on kirja, jonka kannessa tuijottavat pistävät kissansilmät. Kissapinsseillä varustetut lapset ja nuoret rientävät määrätietoisesti paikasta toiseen. Tälle porukalle on päivänselvää, kuka on Sinitähti tai Närhisulka.
Soturikissojen innokkaat lukijat kokoontuvat aika ajoin fanitapahtumiin. Tällä kertaa tapaamispaikkana on Helsingin Malmitalo. Sinne kokoontui viikonloppuna satoja Soturikissat-kirjasarjan faneja.
Eri klaaneissa elävien villikissojen tarinat kiehtovat etenkin 8–14-vuotiaita lukijoita. Lukemista sarjassa riittää, sillä suomennoksia on tähän mennessä ilmestynyt 38.
Yhdeksänvuotias Pinja Kontio kertoo lukevansa päivittäin Soturikissoja.
– Mua kiehtoo niiden villikissojen elämä, miten ne kasvaa pennuista aikuisiksi ja taistelee.
Kovin nuorille lukijoille sarjaa ei voi kuitenkaan suositella, sillä usein taisteluiden tuoksinassa kissoja myös kuolee.
– Viitoskirjassa kävi niin, että mun lempihahmo kuoli. Mutta nyt mulla on uusi lempihahmo.
Soturikissojen ympärille on kehittynyt poikkeuksellisen aktiivinen faniyhteisö. Se elää enimmäkseen Instagramissa, missä lapset ja nuoret esittelevät piirustuksiaan kissoista ja keskustelevat vilkkaasti kirjojen käänteistä. Fanit pääsevät tapaamaan toisiaan myös kasvokkain, sillä Soturikissat-fanitapahtumia järjestetään ympäri Suomea.
13-vuotias Anna Särkkä on tullut Tampereelta asti Malmin tapahtumaan. Hän on lukenut Soturikissoja jo monen vuoden ajan.
– Luon Instaan Soturikissoihin liittyviä kuvia, joita sitten muokkaan. Tietenkin myös chattaan muiden fanien kanssa lempihahmoista ja suosikkikohtauksista.
Tytöt tuntevat toisensa parhaiten juuri Instagram-käyttäjänimistä. Niillä esiinnytään myös fanitapahtumissa. Monien lempihahmo tuntuu olevan sokea parantajakissa Närhisulka, sillä sen nimi riippuu monen tytön kaulassa.
Fanit patistavat suomentajaa nopeampaan työtahtiin
Soturikissoja on suomennettu kymmenen vuotta ja julkaisutahti on huimaa. Tähän mennessä suomennoksia on tehty 38. Eikä loppua näy, sillä alkuperäisiä englanninkielisiä kirjoja on tehtailtu jo lähemmäs 80. Hurjan julkaisutahdin takaa kirjoittajoukkio, joka kätkeytyy kirjailijanimen Erin Hunter taakse.
Sarjan alkuperäinen kehittäjä brittiläinen Vicky Holmes ei ole enää mukana kirjoittajatiimissä. Nykyään teoksia kirjoittaa noin viiden tekijän joukko. Ensimmäinen Soturikissa ilmestyi vuonna 2003 ja sarjan kirjoja on myyty maailmalla miljoonia.
Erin Hunter -nimellä julkaistaan myös muita samankaltaisia sarjoja. Etsijät-sarjassa seikkailevat karhut ja Selviytyjissä seurataan villikoirien elämää.
Suomeksi Soturikissat-sarjaa kääntää Nana Sironen. Hänellä on täysi työ pysytellä mukana julkaisutahdissa. Usein fanit usuttavat häntä nopeampaan tempoon.
– Usein fanitapahtumissa ehdotetaan, että ettekö voi palkata lisää suomentajia, jotta saadaan luettavaa, nauraa Sironen, joka käännöstöiden lisäksi on myös Soturikissoja julkaisevan Art Housen kustannuspäällikkö.
Soturikissat ovat nimensä mukaisesti usein sotajalalla. Sarja jakautuu saagoihin. Niissä seurataan eri klaaneja ja niiden välisiä yhteenottoja. Kissat ovat hyvin ihmismäisiä – ne juonittelevat, pettävät, ihastuvat ja ovat välillä vallanhimoisia. Sarjaa voikin kuvailla kissojen saippuaoopperaksi.
Maailmanlaajuinen faniyhteisö vahtii virheitä
Kirjat ovat hyvin juonivetoisia, mutta Sirosen mukaan niissä käsitellään välillä myös syvempiä teemoja.
– Esiin nousee muun muassa aikuiseksi kasvaminen ja itsensä hyväksyminen.
Sironen ei tunnustaudu kissaihmiseksi, mutta on suomennostyön myötä alkanut kiintyä kissoihin.
– Jännitän itsekin, mitä kissoille tapahtuu.
Soturikissojen suomentaminen sujuu nopeasti, koska kieli on melko yksinkertaista ja rakenteet toistuvia. Tarkkana täytyy silti olla, sillä hahmoja on satoja ja soturikissojen elämänkaareen kuuluu nimien vaihtuminen.
Kansainvälinen faniyhteisö kuitenkin helpottaa kääntäjän työtä, sillä se huomaa heti, jos alkuperäistekstissä on jokin virhe. Näin kääntäjän ei tarvitse tehdä samaa virhettä uudelleen.
Kiperimpiä suomentamisongelmia syntyy juuri kissojen nimistä. Ne liittyvät usein luontoon ja aina vastaavaa kasvia ei löydy suomeksi.
Sironen ei kuitenkaan voi ryhtyä vapaasti muuntelemaan nimiä, sillä niissä on usein viittauksia kissan tulevaan kohtaloon.
– Siitä voisi seurata myöhemmin ongelmia, jos nimiä muuntelisi liikaa.
Fanitapahtumissa tavataan ystäviä
Fanitapahtumissa Siroselta kysytään joka kerta, mikä on hänen lempihahmonsa, ja mihin klaaniin hän haluaisi kuulua. Lukijoita kiinnostaa myös yllättävän paljon kääntäjän työ ja ylipäätään kirjabisnes.
– Paljon kysytään kustannusprosessista, ja välillä olen joutunut vastaamaan jopa tekijänoikeuksiin liittyviin kysymyksiin.
Sirosta pyydetään usein puhumaan Soturikissat-fanitapahtumiin. Malmillakin hänet tunnistetaan ja hetkessä eteen muodostuu jono nimikirjoituksen pyytäjiä. Sirosta itseään hieman nolostuttaa nimmarien jakaminen.
– Vähän oudolta se tuntuu. Ymmärrän kyllä, että kirjailijoiden ollessa niin kaukana suomentajakin kelpaa.
Soturikissoihin liittyvä fanitus on enemmän kuin pelkkää kirjoista puhumista. Monet ovat saaneet oikeita ystäviä. Tapahtumissa on mukava tavata kasvokkain, kun suurin osa kanssakäymisestä hoidetaan kännykän ruudun välityksellä.
Innokkaimmat faniyhteisön jäsenet ovat mukana myös järjestämässä ohjelmaa tapahtumiin. Malmilla yleisö sai osallistua tietokilpailuihin, kasvomaalaukseen, pakohuoneeseen ja yrttien tunnistamiseen. Yrtit ovat tärkeässä roolissa kirjoissa, sillä niiden avulla kissat parantavat kolhunsa ja tautinsa.
Malmilla kirjojen myyntitiskillä käy kuhina, sillä kirjastoissa Soturikissat-rivistö ammottaa yleensä tyhjyyttään. Innokkaita faneja on ehkä helpottanut, että vuodenvaihteesta lähtien tarinoita on voinut kuunnella myös äänikirjoina.
Yksittäisen kirjan myyntiluvut eivät ole järisyttävän suuria, yleensä painos on noin 5 000 kappaleen luokkaa. Menestys pohjaakin sarjan volyymiin.
– Ilahduttavaa on, että sarjan suosio ei perustu elokuviin tai fanituotteisiin, vaan puhtaasti kirjaan. Se on harvinaista nykyään.
