Kokoomus ei osallistu perussuomalaisten välikysymykseen tilanteesta Kreikan rajalla. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen ilmoittivat asiasta tiistai-iltapäivänä eduskunnassa.
Kokoomus vetoaa siihen, että perussuomalaisten välikysymyksessä oli kohtia, joita puolue ei voi hyväksyä.
– Me kävimme hyvin huolella läpi perussuomalaisten tekstin. Ja valitettavasti se pitää sisällään sellaisia linjauksia, joita me emme pysty allekirjoittamaan, puheenjohtaja Orpo sanoi.
– Tapa, jolla perussuomalaiset ovat kirjoittaneet luonnoksen, ilmentää ajattelua, joka kertoo heidän olevan eri seurassa suhteessa tiettyihin perusasioihin, Mykkänen puolestaan sanoi.
Mykkäsen mukaan yksi kokoomusta hiertäneistä kohdista on sisärajatarkastusten palauttaminen. Mykkäsen mukaan kirjaus tarkoittaisi työttömyyden lisääntymistä Suomessa.
Perussuomalaiset julkistaa välikysymystekstinsä keskiviikkona aamupäivästä. Orpo ja Mykkänen eivät siksi halunneet käsitellä yksityiskohtaisesti asioita, jotka hiertävät kokoomuksen eduskuntaryhmää välikysymyksessä.
Orpo: Ministerit ovat puhuneet ristiin
Kokoomus ei kuitenkaan ole tyytyväinen hallituksen toimintaan. Puolue syyttää sitä ristiriitaisista puheista.
– Kokoomus laatii epäluottamuslauseen hallituksen ulko- ja EU-politiikan epäselvyydestä sekä sisäministeri Maria Ohisalon toiminnasta, Orpo totesi.
Kokoomuksen tarkoituksena on esittää epäluottamuslause välikysymyskeskustelussa, jos hallitus ei sitä ennen anna varauksetonta tukea Kreikan toiminnalle ja sitoudu pohtimaan eduskuntapuolueiden kanssa Suomen toimintaa mahdollisissa poikkeustilanteissa.
Kreikka on sulkenut rajansa pakolaisilta ja siirtolaisilta, jotka yrittävät maahan Turkin vastaiselta rajalta.
Samalla Kreikka on kieltäytynyt käsittelemästä turvapaikkahakemuksia kuukaudeksi, koska mitä ilmeisemmin Turkki on aktiivisesti kuljettanut ihmisiä Kreikan vastaiselle rajalle.
Sisäministeri Ohisalo tuomitsi Kreikan toiminnan Ylellä, koska kansainvälisten sopimusten mukaan hakemukset pitää aina ottaa vastaan.
Kreikka on uudessa tilanteessa
Kokoomuksen Orpon ja Mykkäsen mukaan Kreikka on uudessa tilanteessa, jossa tarvitaan aiemmasta poikkeavia keinoja.
– Meille on tullut aivan uudenlaisia ilmiöitä kuten hybridivaikuttaminen, josta tässä on aivan ilmiselvästi kysymys. Jos Kreikalle ei sallittaisi turvapaikkahakemusten lykkäämistä, se ajaisi maan kaoottiseen tilanteeseen, Orpo sanoi.
Kokoomukselta löytyykin ymmärrystä Kreikalle ja sille, että se tilanteessa vetoaa kansalliseen turvallisuuteen.
Orpon mukaan toiminnalla suojellaan myös pakolaissopimuksia, koska muuten maat joutuisivat keskittymään rajan yli tulevien ihmisten turvapaikanhakemusten käsittelemiseen.
Kokoomuksen mukaan Suomessa pitäisi parlamentaarisesti muuttaa valmiuslakia, jotta maa olisi valmis vaikutusyritysten torjumiseen.
Valmiuslailla annetaan viranomaisille laajat toimivaltuudet toimia poikkeusaikoina.
Lue lisää:
Sisäministeri Maria Ohisalo: Kreikka toimii väärin, turvapaikkahakemukset pitäisi käsitellä
Kokoomus haluaa lainsäädäntöön mahdollisuuden rajoittaa turvapaikanhakua