Hyppää sisältöön

25 uutta koronavirustartuntaa todettu Suomessa

Kaikkiaan tartuntoja on Suomessa nyt 65, Satakunnassa ja Forssassa ilmeni iltapäivällä ja illalla vielä kuusi uutta tapausta.

Hoitohenkilökunta harjoitteli suojavarusteiden käyttöä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa 27. helmikuuta. Kuva: Sami Takkinen / Yle
Anna Näveri,
Satu Krautsuk

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Suomessa on todettu ainakin 25 uutta koronavirustartuntaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoi (siirryt toiseen palveluun) päivällä 19:stä tapauksesta ja illan suussa Satakunnassa ilmeni vielä kaksi uutta tartuntaa. Lisäksi illalla Kanta-Hämeen keskussairaala ilmoitti neljästä uudesta tartunnasta.

Tartunnoista 11 on todettu Uudellamaalla, kolme Pirkanmaalla, yksi Etelä-Karjalassa, yksi Keski-Suomessa, yksi Kanta-Hämeessä Forssassa, yksi Varsinais-Suomessa ja yksi Etelä-Pohjamaalla.

Etelä-Pohjanmaan tartunta on ensimmäinen koronavirustapaus alueen sairaanhoitopiirissä.

Kaikkiaan Suomessa on tähän mennessä todettu 65 koronavirustartuntaa.

Etelä-Karjalassa tänään todettu koronatapaus on saatu pääkaupunkiseudulta ja tartuntaketju on selvitetty, kertoo Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (siirryt toiseen palveluun). Sairastunut on lieväoireinen ja kotona eristyksessä. Kolme altistunutta on asetettu karanteeniin.

Yksi karanteeniin asetettu tartunnalle altistunut on Lappeenrannassa sijaitsevan lukion opettaja. Opetus koulussa jatkuu kuitenkin normaalisti.

Uudellamaalla tartunnan saaneista kuusi on työikäisiä naisia, neljä työikäisiä miehiä ja yksi lapsi, kertoo Helsingin- ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS (siirryt toiseen palveluun). Kaikki ovat kotiutuneet näytteenoton jälkeen.

Pirkanmaalla sairastuneista yksi on yläkoululainen ja kaksi aikuisia, kertoo Pirkanmaan sairaanhoitopiiri (siirryt toiseen palveluun). Aikuiset sairastuivat palattuaan Pohjois-Italiasta eikä heihin liity sairaanhoitopiirin mukaan uusia altistumisia.

Pirkanmaan uusista tartunnan saaneista yläkouluikäinen nuori sairastui 7.3. Kangasalla järjestetyn rippikoulutapahtuman jälkeen. Tapahtumassa oli lähes sata henkilöä. Sairaanhoitopiirin mukaan lähes kaikki heistä on tavoitettu ja pantu karanteeniin.

Keski-Suomessa sairastunut altistui koronavirukselle Pohjois-Italiassa. Hänen palaamisen jälkeen taudille altistuneet ovat kotikaranteenissa Keski-Suomen sairaanhoitopiirin mukaan.

Forssassa sairastunut (siirryt toiseen palveluun) työikäinen mies on altistunut tartunnalle Wahren-opistossa 5. maaliskuuta liittyen aiempaan Forssan seudun tapaukseen. Mies oli aiemmin matkaillut myös Itävallan epidemia-alueella, josta hän palasi 1. maaliskuuta. Kolme hänen lähikontaktiaan on määrätty kotikaranteeniin. Keskiviikkoiltana Kanta-Hämeen kekussairaala tiedotti kahden hänen lähikontaktinsa tartunnoista sekä vielä kahdesta muusta uudesta tartunnasta.

Varsinais-Suomessa todennettu tartunta on työikäisellä miehellä, joka palasi muutama päivä sitten Suomeen Itävallan Tirolista. Hänen vointinsa on hyvä, neljä lähikontaktia karanteenissa ja muita tartunnalle mahdollisesti altistuneita henkilöitä selvitetään, kertoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri (siirryt toiseen palveluun).

Etelä-Pohjanmaalla tartunta on todettu työikäisellä miehellä, joka on palannut matkalta Pohjois-Italiasta. Hän on tällä hetkellä hyvävointinen ja eristyksissä kotonaan, kerrotaan Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä. Yksi hänen tunnistettu lähikontaktinsa on määrätty karanteeniin ja muita tartunnalle mahdollisesti altistuneita selvitetään.

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: EU-parlamentti ja jäsenmaat sopuun koronatodistuksesta, yliopistoissa yhä luennot etänä syksyllä

Suosittelemme sinulle